Tämä tarkoittaa sitä, että Alajärven keskustaan nousee vielä tämän vuoden aikana pvc-rakenteinen jäähalli.
Alajärven kaupunginhallitus oli esittänyt, että kaupunki varaisi 67500 euroa nykyisen tekojääputkiston siirtämiseen ja 254200 euroa jäähallin pohjatöihin, joilla putkisto olisi valettu betonilaattaan. Muuta rahoitusta hallitus ei olisi hankkeelle myöntänyt.
Valtuustossa Turo Kalliomaa (ps) toi jääkiekkoväen kanssa käytyjen neuvottelun pohjalta uuden esityksen, jossa jäähalliyhtiö vastaisi itse putkiston asennuksesta ja siihen liittyvästä valutyöstä ja että kaupunki tukisi hanketta rahallisesti 300000 eurolla sekä tekisi hallin pohjatyöt.
Kalliomaan esitys voitti äänin 40-3.
Jäähallihanke on tällä päätöksellä totta.



