Ala­jär­vi maraton lauan­tai­na 18. ke­sä­kuu­ta

Perinteinen kesätapahtuma Alajärvi Maraton juostaan la 18.6. Kilpailukeskuksena Ankkurikenttä, josta lähtö tapahtuu klo 15. Juostavia matkoja löytyy kaikille. Juoksija voi valita koko maratonin, puoliskan tai vaikkapa varttimaratonin. Juoksuharrastus on viimevuosina selkeästi lisääntynyt. Järviseudullakin on käynnistynyt useita juoksukouluja keväällä ja esimerkiksi työpaikoilta on muodostunut ryhmiä, jotka lenkkeilevät yhdessä. Tässä on mainio tilaisuus lähteä testaamaan kuntoaan. Erityisesti puolikkaalle ja varttimaratonille odotetaan aikaisempaa enemmän osallistujia. Koko maraton pitää kuitenkin edelleen pintansa juoksijoiden keskuudessa. Alajärvi Maratonin reitti kiertää Alajärven ympäri, kokomaraton kahdesti ja puolikas kerran. Varttimaraton vastaavasti kääntyy Hoiskon koulun kohdalta ja palaa samaa reittiä takaisin. Monin paikoin reitiltä on näkyvyys kauniiseen järvimaisemaan. Tapahtuman nettisivulla on selostusta reitin kulusta ja muutamia kuvia reitin varrelta. Kaikki juoksijat palkitaan näyttävällä Alajärvi-mitalilla ja lisäksi osallistujien kesken arvotaan arvokkaita palkintoja. Nuoret hiihtäjät kutsuvat mukaan Alajärvimaratonin järjestelyistä vastaa Ankkurien hiihtojaosto yhdessä suuren talkoojoukon kanssa. Tapahtuman tuotto menee nuorten hiihtäjien toiminnan tukemiseen. Niinpä lupaavat hiihtäjäsisarukset Lilja (11v) ja Heikki Lehtelä (12v) kutsuvatkin kaikki mukaan alueen omaan juoksutapahtumaan. Lilja ja Heikki juoksevat tällä kertaa itse varttimaratonin. Lisätietoa ja ilm.ohjeita löytyy Ankkurien hiihtojaoston nettisivuilta www.alajarvenankkurit.fi/hiihto.

Mainos
Järviseutu-lehden pelit

Pelaa Järviseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä