Alajärvi-seuran järjestämä koko perheen tapahtuma sai hyvän vastaanoton. Auringonpaisteessa kelpasi kulkea metallinpaljastin kädessä lupaavaa piippausta odottaen.
Kanavan Kevarin viereisillä pelloilla kävi mukava kuhina lauantaipäivänä 4.10. Alajärvi-seuran puheenjohtaja Kai Rantala kertoi paikan valikoituneen parkkipaikan sekä isojen peltojen läheisyyden vuoksi. Aarrejahti järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa.
Ajatus syntyi siitä, kun Alajärvi-seura pohti, minkä tapahtuman voisi järjestää koko perheelle. Tässä onnistuttiinkin hyvin, sillä reilun kolmenkymmenen paikallaolijan ikähaarukka oli pikkulapsesta eläkeläisiin.
Metallinpaljastimien piippaus, lapioiden kolahdukset, puheensorina, nauru sekä innostuneet hihkaisut kaikuivat ilmassa, kun etsijät levittäytyivät alueelle vapaasti.
Kai Rantala muistutti, että kaikki löydökset olisi hyvä ottaa talteen arvosta riippumatta, jotta pellolle ei jäisi turhaa roskaa.
Tällä kertaa päivän saldona oli paljon alumiinifoliota, hevosenkengän naula, hevosenkengän puolikkaita, markka-ajan kolikoita ja kaikkea muuta perinteistä pelloilta löytyvää roskarautaa.
Konkarietsijän neuvot
Alajärvi-seuran jäsenistä Pentti Hotakainen on harrastanut etsintää noin kahdeksan vuotta.
– Kokeilin työkaverin miinaharavaa, ja siitä se lähti, Hotakainen kertoo.
Hänen ensimmäinen löydöksensä oli vuoden 1866 viisipenninen. Yksi sykähdyttävimmistä löydöistä tähän mennessä taas oli ristiretkiaikainen puukon kahva.
– Myös entisen työkaverin vihkisormuksen löytäminen oli tärkeää, Hotakainen kertoo.
– Mutta voin sanoa että sataan kolikkoon olen kaivanut noin viisituhatta kuoppaa. Siksi otan talteen kaiken mitä löydän, etten kaiva samoja roskia esiin toista kertaa, kertoo Hotakainen.
Metallinetsintään liittyy sääntöjä, vaikka ei niin tiukkoja kuin esimerkiksi Ruotsissa.
Jokamiehenoikeudella ei saa kaivaa, vaan maanomistajalta pitää kysyä siihen lupa.
– Jos sitten löytää sellaista, mitä epäilee yli sata vuotiaaksi, on otettava yhteys Museovirastoon. Viraston nettisivuilla on hyvät, selkeät ohjeet. Löydös pitää puhdistaa irtomaasta mahdollisimman varovaisesti, Pentti Hotakainen neuvoo.
Metallinpaljastimia on monenlaisia ja eri hintaisia. Myös lapsille markkinoidaan omia laitteita, mutta niillä saa signaaleja vain aivan pintamaasta. Noin 300 euron metallinpaljastimella pääsee Hotakaisen mukaan hyvään alkuun.
Paljastinta pidetään mahdollisimman lähellä maata välttäen kenkiä ja kännyköitä. Kun metallinpaljastin piippaa, kannattaa arvioida missä kohtaa tulee vahvin signaali. Sen jälkeen lapiolla otetaan varovasti maata pois.
– Tässä kohtaa pointteri on hyvä apu. Se on kuin metallinpaljastin pienoiskoossa ja sillä voi tökkiä kaivamaansa maa-ainesta signaalia kuunnellen, Hotakainen kertoo.
Jännittäviä löytöjä
Joona Moilanen, 9, on perinyt isältään innostuksen metallinetsintään.
– Se olisi mukavaa jos löytyisi arvokkaita juttuja. Kerran olen löytänyt isosiskon kultasormuksen, kertoo Joona.
Vieressä olevat veljekset Atte, 9, ja Niko Peltokangas, 8, kertovat etsineensä monesti pelloilta isänsä auran osia.
Jari Viinikka on tehnyt jännittävimmät löytönsä Saksassa asuessaan.
– Sain luvan etsiä erään pienen kylän pelloilta, ja sieltä löytyikin kranaatti sekä panssarintorjuntakärki. Ihan ensin soitin poliisille, ja sitten tuli pommiryhmä hakemaan löydökset pois, muistelee Viinikka.
– Olen etsinyt vähän siellä ja täällä, tämä on hauskaa. Mieleenpainuvin löydös on Oulun seudulta. Emäntä sanoi lähtevänsä puolukkaan, mutta kun minua ei se kiinnosta, otin metallinpaljastimen mukaan, kertoo Viinikka,
– Kangasmetsässä kulkiessani tulikin hyvä, iso soundi ja aloin kaivelemaan. Sieltä löytyi tykin ajastinkärki ensimmäisen maailmansodan ajalta. Se oli kyllä omituinen löydös.
Harrastus saattaa ilahduttaa suuresti muitakin ihmisiä kuin itse etsijää. Jari Viinikka kertoo löytäneensä rannekellon, joka oli helppo palauttaa omistajalle kellon kaiverruksen avulla.
– Kerran minua pyydettiin etsimään kadonnutta kaulakorua. Omistaja tiesi aika tarkkaan kulkureittinsä ja sen, milloin koru oli tippunut. Siinä kulkiessani miinaharava kädessä eräässä Oulun puistossa havaitsin ihmisten tuijottavan sekä kiertävän kaukaa. Sitten tajusin että minulla oli vielä päälläni töissä käyttämäni huomiovaatteet, ja mukanani kulki henkilö joka oli pyytänyt minua etsintöihin. Tämä henkilö oli myös työvaatteissaan, ja hän oli armeijan kapteeni, nauraa Jari Viinikka.
Etsintä päättyi onnellisesti, eli koru löytyi.
