Ensi sunnuntain epistolassa (Fil. 3:7–14) kerrotaan Paavalista, jonka ansioluettelo olisi ollut lottovoitto tuohon aikaan kenelle tahansa juutalaiselle. Paavali oli kunnioitettua Benjaminin sukukuntaa, arvostetun rabbi Gamalielin oppilas.
Hän oli ollut lakiin nähden fariseus, joka oli kilvoitellut Jumalan lain täyttämisessä ja myös kiivaillut Jumalan puolesta (näin hän luuli) vainoten kristittyjä. Juutalaisen lain valossa hän sanoi olleensa nuhteeton.
Hänen ansioluettelonsa oli kadehdittava monen juutalaisen silmissä. Ajateltiin, että sellaisilla papereilla pääsy tulevan maailman elämään olisi varmaan taattu. Mutta Paavali menetti asemansa ja maineensa, kun hänestä tuli Jeesuksen seuraaja.
Nyt hän oli vainottu hylkiö, joka monta kertaa tuli ruoskituksi, hakatuksi ja jopa kivitetyksi. Tuosta vanhasta ansioluettelostaan hän sanoo: ”Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta.”
Paavali oli nähnyt totuuden, että kaikki parhaimmatkin tekomme ovat kuin saastainen, tahrattu vaate Jumalan edessä (Jes. 64:6). Siksi hän piti roskana kaikkea omaa aiempaa hurskasta vaellustaan Kristuksen tuntemisen rinnalla voittaakseen omakseen Kristuksen.
Tänään on meidän jokaisen aika katsoa omaa ansioluetteloamme ja kysyä, riittääkö tämä Jumalan edessä taivaaseen pääsyyn kerran? Paavalin tavoin viisas on se, joka heittää kaiken sen roskikseen ja ottaa turvakseen yksin Jeesuksen Kristuksen ansion.
Jeesuksella oli Jumalan muoto, kirkkaus ja kaikki taivaan rikkaudet, mutta hän piti sitä roskana sinun tuntemisesi rinnalla. Hän otti orjan muodon ja luopui vielä hengestäänkin ristillä voittaaksensa omakseen sinut, ja jotta sinut havaittaisiin kerran olevan hänessä ja pelastuvan.