Suomi mainostaa itseään digiyhteiskuntana, jossa palvelut ovat kaikkien saatavilla. Ikäihmisten kohdalla tämä lupaus ei toteudu. Hoivakodeissa, kotihoidossa ja sijaiskodeissa eletään jo nyt kriisissä, jota henkilöstövähennykset ja resurssipula ovat pahentaneet.
Digipalvelut, erityisesti Suomi.fi, eivät helpota tilannetta – ne pahentavat sitä. Suomi.fi on viranomaisasioinnin keskus. Sen kautta kulkevat päätökset, ilmoitukset ja valtuutukset. Palvelu edellyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella, toimivan laitteen ja digiosaamista. Monelle ikäihmiselle tämä on mahdotonta. Kun tunnistautuminen ei onnistu, asiointi pysähtyy.
Ongelma ei ratkea omaisten avulla. Ilman Suomi.fi-valtuutusta omaiset eivät voi asioida ikäihmisen puolesta, ja valtuutuksen tekeminen vaatii juuri sitä digitaalista osaamista, jota ikäihmisellä ei ole. Lopputulos on absurdi: apua tarvitseva ei pääse palveluihin, ja auttaja estetään auttamasta.
Yhä useammin viranomaispäätökset toimitetaan vain Suomi.fi-viesteihin. Paperiposti on vähentynyt tai loppunut kokonaan. Tämä tarkoittaa, että ikäihminen ei välttämättä koskaan näe häntä koskevaa päätöstä. Kotihoidon tuntien vähennykset, maksujen korotukset ja palvelumuutokset voivat tulla tietoon vasta silloin, kun seuraukset jo näkyvät arjessa. Oikeusturva ei voi perustua oletukseen, että kaikilla on digitaidot ja toimiva netti.
Digitaalisuutta on tuotu hoivaan osittain paikkaamaan henkilöstöpulaa. Kun työntekijöitä on liian vähän, aikaa ihmisen kohtaamiseen tai digiasioinnissa auttamiseen ei ole. Kun järjestelmät kaatuvat tai verkkoyhteydet pätkivät, hoiva horjuu: lääkitykset viivästyvät, kirjaukset jäävät tekemättä ja yhteys omaisiin katkeaa. Ikäihminen maksaa hinnan omalla turvallisuudellaan.
Kyse ei ole yksilöiden osaamattomuudesta vaan rakenteellisesta ongelmasta. Digipalvelut eivät saa olla edellytys sille, että ikäihminen saa hoivaa, tietoa ja oikeuksiaan vastaavat palvelut. Tarvitaan selkeät vaihtoehdot: paperiposti, omaisten todellinen asiointioikeus hoivassa olevien puolesta sekä riittävät henkilöstöresurssit. Digiyhteiskunnan todellinen mittari on se, miten se kohtelee heikoimpiaan – ja siinä Suomi epäonnistuu tällä hetkellä pahasti.