Viime viikonloppuna kulutin Vimpelin Nuorisokuvien penkkejä ja kävin katsomassa peräti kaksi elokuvaa: Michael Jacksonista kertovan elämäkertaelokuvan Michael sekä Paholainen pukeutuu Pradaan 2.
Michael Jacksonin roolissa nähdään Jaafar Jackson. Hän on Michaelin Jermaine-veljen poika. Roolisuoritus oli uskottava. Elokuva kertoo Michaelin lapsuuden varjoista ja hänen nousustaan pop-ikoniksi.
Jacksonin elämän synkemmät vaiheet jätettiin elokuvasta pois, liekö syynä se, että tuotannosta vastasi Jacksonin perikunta. Toisaalta rankempia syytöksiä ei voitu esittää juridisista syistä. Elokuvasta voisi tulla jatko-osa, mutta se jää nähtäväksi.
Vaikka henkilökuva jää Michaelista vajaaksi, tanssi- ja musiikkiesitykset ovat vaikuttavia. Michael Jacksonin musiikki elää ja vaikuttaa edelleen, vaikka itse tähti on jättänyt tämän maailman areenat vuonna 2009.
Paholainen pukeutuu Pradaan on kulttielokuva muotimaailmasta. Sen ykkösosasta on jo 20 vuotta. Elokuva paljasti glamourin takana piilevän kovan todellisuuden.
Molempia elokuvia tähdittää upea Meryl Streep, joka on kantava voima molemmissa Anne Hathawaytä unohtamatta. Streep sai jopa Oscar -ehdokkuuden roolistaan päätoimittaja Miranda Priestlynä.
Paholainen pukeutuu Pradaan 2 -elokuva on monien yllätykseksi hyvän journalismin puolustuspuhe. Klikkijournalismi saa kritiikkiä ja muotilehteä soimataan siitä, että juttuja luetaan skrollaamalla wc-käynnin yhteydessä. Elokuvassa todetaan, että sielun pitää olla mukana.
Siinä verrataan tekoälyä Pompeijin laavaan, joka vyöryy päällemme ja meidän täytyy vain sallia se.
Elokuvassa nähdään kohtaus, jossa Runway-lehti järjestää hienon illallisen Milanossa, Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen -maalauksen äärellä. Päähenkilö, Runway -lehden päätoimittaja Priestly (Meryl Streep), katsoo teosta ja sanoo pitävänsä tästä versiosta, koska Jeesus ja opetuslapset on maalattu ilman sädekehää.
"Me olemme kaikki vain ihmisiä ja itsekkäitä", hän toteaa.
Jeesukselle sädekehän voi piirtää, vaikka me ihmiset miellämme sen jätämme hänelle piirtämättä. Meille ihmisille sen sijaan sädekehää ei voi piirtää.
Tai jos sädekehän piirtää, käy lopulta niin kuin kävi Mister Beanille kuuluisan Whistlerin äidin maalauksen kanssa.
Kuka muistaa?