Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto on jakanut 1,3 miljoonaa euroa apurahoina. Apurahoja myönnettiin 93.
Alueeltamme apurahan saivat seuraavat:
psykologian maisteri Elena Finnilä, Alajärvi, aivojen muokkautuvuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön 30 000 euroa
taidemaalari Elina Försti, Alajärvi, taiteelliseen työskentelyyn 30 000 euroa
kasvatustieteiden tohtori Kati Keski-Mäenpää, Soini, Suomen, Japanin ja Etiopian opettajankoulutusta käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen 4 000 euroa
kasvatustieteiden maisteri Minna Latvala, Alajärvi, Aaltoliikkeessä-tanssiesityskokonaisuuden toteuttamiseen Alajärvellä 3 000 euroa
kasvatustieteiden maisteri Virpi Salo, Soini, yhteisöllistä oppimista ja tunteita hoitotyön opiskelijoiden simulaatio-opetuksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön 7 500 euroa
taiteilija Maryna Semekova, Alajärvi, kodin käsitettä ja pakkomuuttoa käsittelevään taiteelliseen työskentelyyn 15 000 euroa
Suomenselän Kesä ry, Soini, Soinillinen -musiikki- ja gastronomiafestivaalin järjestämiseen 10 000 euroa.
Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto ja sen 30 nimikkorahastoa tukevat tutkimustyötä maakunnassa, eteläpohjalaisia tieteen ja taiteen harjoittajia sekä opiskelijoita myöntämällä vuosittain apurahoja, jotka jaetaan vuosijuhlassa.