Kirjan painaminen, kieliasun tarkistaminen, taitto, kannen suunnittelu, painopaperin valinta on monimutkainen prosessi.
Mitä useampi kokki, sen kehnompi soppa. Sisältöön puuttumatta todettakoon valtava painosmäärä: vuodessa yli 100 000 nimikettä, painosmäärä yli miljoona. Kuka moista kirjavuorta lukee? Ei yksikään järkevä olento.
Varsinaisia himolukijoita ovat islantilaiset, toinen heidän herkkunsa on mädätetty hai ja pässin kivekset. Varsinkin islantilaiset runoilijat ovat vailla vertaa. Toisin on Suomessa runouden laita.
Hävettää olla runoilija. Runoilija on kirjallisuuden kellariin unohtunut pyöränrämä.
Suurkustantajille nimekäs runoilija on kauhistuttava kiusankappale ja moraalinen painolasti. Suomi on elävien=unohdettujen runoilijoiden hautausmaa.
Kirjastot ovat tämän rahapulassaan oivaltaneet. Runot ovat mustalla listalla. Toisin on dekkareiden ja akkainviihteen laita. Nimekkeitä tilataan kymmenittäin. Vuoden päästä ne löytyvät alennus- tai ilmaislaarista. Kirjastoista kyllä lainataan puntteja ja kävelysauvoja.
Suomalainen proosa on niin pitkäveteistä jorinaa ja tylsiä elämänkohtaloita, että varttitunnin lukusessio riittää nukahtamiseen.
Kirjailijat puolestaan pelaavat varman päälle. Juorukirjat vetävät, samoin elämäntaitokirjat.
Ilman lukijaa ei ole kirjaa ja päinvastoin. Myötätunto on lukijan puolella.
Seppo Järvinen