Vappupäivänä Hoiskon koulun pihamaa muuttui Hippo-perheseikkailuksi. Suunnistusliiton ja Osuuspankin yhteistyössä organisoitu tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Alajärvellä. Järviseudun Rastin aktiivit vastasivat päivän tapahtumista.
Hippo-perheseikkailu tarjoaa lapsiperheille mahdollisuuden tutustua suunnistuksen saloihin yhdessä kokeneiden suunnistajien kanssa. Tapahtumassa oli kolme tehtäväpistettä, joiden kautta sai tuntumaa lajiin. Leimausrata, karttamerkkipeli sekä mysteerisuunnistus tarjosivat hauskasti ensikosketusta rasteilla leimaamiseen sekä karttamerkkeihin.
Järviseudun Rastin hallituksen jäsen Kati Pokela piti tapahtuman lankoja käsissään. Perhetapahtuman kautta toivotaan löytyvän uusia innokkaita suunnistajia.
– Materiaalit ja systeemit tulevat valmiina, ei tarvitse kuin laittaa pystyyn. Suunnistus on kiva tapa liikkua luonnossa, eikä se vaadi hirveää rahallista panostusta. Tavalliset lenkkarit tai kumpparit sekä sellaiset ulkovaatteet riittävät, joiden likaantumista tai repeämistä ei tarvitse harmitella. Sienikorinkin saattaa joku ottaa mukaan, kertoo Pokela hymyillen.
Jokainen voi mennä omalla tyylillään kävellen tai juosten. Toiset innostuvat kilpailuista ja toiset tykkäävät haahuilla rauhassa reiteillä.
– Jokainen löytää oman tasonsa. Moni pitää suunnistusta pahempana rastina kuin se onkaan, joten kannattaa kokeilla. Iltarastit järjestetään viikoittain huhtikuusta syksyyn. Ratoja on kaiken tasoisille, eikä yhteislähtöjä ole. Jokainen voi siis kulkea omaan tahtiin, yksin tai porukalla, Pokela jatkaa.
Kati Pokela ajautui suunnistuksen pariin sattuman kautta.
– Aikuisiällä lähdin iltarasteille mieheni kanssa ihan vain päähän pistona, ja ekat kerrat kuljin vain hänen perässään. Kävimme muutaman kerran yhdessä suunnistamassa ja kun pikkuisen aloin ymmärtämään karttaa, niin siihen jäi koukkuun. Enää ei ollut paluuta, nauraa Pokela.
Johanna Nelimarkka vinkkaa, että suunnistusharrastuksen voi aloittaa vaikka mummuiässä.
– Tämä on kiva harrastus. Alkuun minäkin menin isännän perässä, mutta eihän siinä mitään opi. Pikkuhiljaa siirrytään lyhyimmistä radoista vaativampiin, Nelimarkka kertoo.
Hänen mukaansa metsästä tullaan lähes poikkeuksetta hyvällä mielellä, ja harrastuksen kautta löytyy hienoja paikkoja aivan lähistöltä. Suunnistus on myös kehoa huoltavaa liikuntaa epätasaisen maaston ansiosta, eikä metsäpohja rasita jalkoja samalla tavalla kuin asfaltti tai juoksurata.
– Välillä mennään konttien, välillä juosten. Saa liikkua niin lujaa kuin jalka nousee, kunhan vauhti suhteutetaan omaan kuntoon ja maastoon. Joskus tulee mustelmia tai naarmuja, mutta ei sen pahempaa. Metsän eläimetkin väistävät ihmistä, törmäyksiä ei tule, Nelimarkka sanoo.
Laura Kantonen, 17, aloitti suunnistamisen iltarasteilla viime keväänä. Samana kesänä hän osallistui Jukolan viestiin, sillä Järviseudun Rastin joukkueeseen tarvittiin kisailijoita.
– En ollut kilpailemista ajatellut, mutta lähdin mukaan, kun kysyttiin. Oli kiva saada uusi kokemus, en ollut aiemmin edes seurannut suunnistuskisoja.
Kokemus oli tytön mielestä ollut upea, josta jäi hyvät muistot.
– Vaikka olin vähän hukassa metsässä, niin sain muilta apua. Suunnistuksessa on kivaa, kun aina on erilainen uusi maasto. Se tuo jännitystä. Näin saa kokeilla mihin itse pystyy, ja rastin löytäminen tuo onnistumisen iloa.
Saana Ahvenkoski, 10, ja Alisa Ahvenkoski, 8, olivat liikkeellä äitinsä Veera Lehtisalon kanssa. Lehtisalo vie mielellään tyttäriään suunnistamaan iltarasteille, koska itsekin harrastaa lajia. Tyttöjen mielestä Hippo-perheseikkailussa oli kaikki kivaa.
Leimausrataa he kiersivät useamman kerran yrittäessään parempaa aikaa. Saana kertoo lisäksi harrastavansa kuvista ja tanssia. Alisa soittaa rumpuja. He ovat pyytäneet kavereitakin mukaan iltarasteille.
– Kannattaa käydä suunnistamassa, se on kivaa, mainostaa Saana iloisesti hymyillen.