Uusi translaki on kuohuttanut tunteita pitkin Suomen maata viimeisten viikkojen aikaan. Juuri, kun lakeuksillamme on havahduttu eri seksuaalivähemmistöjen läsnäoloon keskuudessamme, onkin edessämme aivan uudenlainen kirjo yksilöitä.
Joko sinä tiedät, mitä tarkoittaa binäärinen sukupuoli-identiteetti, intersukupuolisuus tai sukupuoliristiriita? Ellet, käy ihmeessä tsekkaamassa käsitteet Setan nettisivustolla.
On helppo ajatella, ettei tämä asia kuulu minulle, alueemme asukkaille tai seurakuntamme jäsenille. Totuus ei ole kuitenkaan niin mustavalkoinen kuin miltä se saattaa ulospäin näyttää.
On ihmisiä, jotka kokevat edustavansa toista sukupuolta kuin mihin ovat syntyneet. On ihmisiä, jotka pitävät oman sukupuolensa edustajista. Yksilöiden kirjo, mieltymykset ja elämäntavat ovat ihastuttavan moninaiset. Tämän kirjon edustajat ovat meidän naapureitamme, työtovereitamme, oppilaitamme ja seurakuntamme jäseniä.
Opettajana tiedän, miten valtavia psyykkisiä vaurioita voin aiheuttaa oppilaalle sanoillani ja teoillani. Meidän on opittava sensitiivisyyteen sukupuolisuuden saralla, vaikka olisimme itse mitä mieltä tahansa. Sama koskee seurakuntaa ja ylipäätään kaikkia yhteisöjä.
Kirkon kasvatustyön periaatteissa todetaan, ettei ihmisen arvo ole sukupuoleen tai seksuaalisuuteen sidottua tai niistä riippuvaa, vaan se elää meissä kaikissa tasapuolisesti.
Tämä on otettava huomioon jokaista ihmistä kohdattaessa. Seurakunnan työntekijän tai opettajan tehtävä on hyväksyä jokainen ihminen kokonaisuutena, mitään siitä poistamatta tai mitään siihen lisäämättä. Sama koskee meistä jokaista. Ihmisarvoon kuuluu lupa saada olla juuri sellainen kuin on ja olla hyväksytty ja rakastettu sellaisenaan.
Jos onkin itse sattunut syntymään ihan tavalliseksi valkoihoiseksi heteroksi, niin eihän se sitä tarkoita, että se on ainoa oikea ja hyväksytty tapa elää ja nähdä ihminen.
On vaarallista ja tyhmää nähdä itsensä ainoan oikean elämäntavan edustajana. Kuka meistä omistaa tiedon siitä, miten tämä elämä pitäisi elää tai millainen ihmisen pitäisi olla?
En minä ainakaan. Siksi jätän kiven heittämättä ja hyväksyn sen, että jokaisella meistä on erilainen tapa kokea itsensä ja elää elämänsä. Jokainen yhtä arvokas.