Eläväinen, räiskyvä, levoton hölöttäjä, koko luokan pelle.
Sellaisena Iidamaria Yli-Sikkilä, 24, muistaa itsensä, pikku-Iitun, alakouluvuosilta Alajärven Paavolan koulusta.
Hän oli myös hyvin kiltti ja tunnollinen ja hänellä oli paljon kavereita.
Tavarat vain olivat usein hukassa tai unohtuneena jonnekin, keskittyminen oli vaikeaa, ajatukset juoksivat päässä tuhatta ja sataa yötä, päivää.
– Alakoulusta asti sain kuulla, että tytöt eivät käyttäydy noin, Yli-Sikkilä kertoo.
Erityiseksi kompastuskiveksi tuli matematiikka, jossa hän ei kerta kaikkiaan pysynyt kärryillä.
– Sitten tuli asenne, etten edes tykkää koko matikasta.
Jälkeen päin asiaa ajateltuaan Yli-Sikkilä on ymmärtänyt, että hän olisi tarvinnut jo alakoulussa enemmän tukea ja apua matematiikan oppimiseen.
Koulupäivien jälkeen pikkutyttö oli aina valtavan väsynyt.
Yläkoulussa asiat eivät helpottuneet. Useammaltakin opettajalta Yli-Sikkilä kuuli, ettei hänen kannattaisi mennä lukioon, hänen rahkeensa kun eivät siihen riittäisi.
Epäonnistumiset tai tekemättä jääneet läksyt Yli-Sikkilä oppi kuittaamaan "ei kiinnosta"-asenteella ja kovanaaman roolilla.
Koulupäivien aiheuttama kuormitus oireili edelleen kovana väsymyksenä.
Vanhempiensa rohkaisemana Yli-Sikkilä aloitti lukion Alajärvellä. Hän huomasi pärjäävänsä ja tulevansa nähdyksi omana itsenään.
– Lukiossa oli mukava olla.
Keskittyminen oli kuitenkin edelleen vaikeata ja matematiikka hankalaa. Epäonnistumiset saivat tytön lukiossakin harmituksesta vessaan itkemään.
Jossain vaiheessa eräs lukion opettaja otti Yli-Sikkilän kanssa puheeksi ADHD:n, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön. Opettaja tiesi kysyä asiasta, koska hänellä itsellään oli ADHD.
– Silloin en ottanut puheita vakavissani. Ajatus jäi kyllä kytemään, Yli-Sikkilä muistelee nyt, viisi vuotta myöhemmin.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän lähti jahtaamaan unelmaansa opettajan ammatista. Se oli ollut mielessä kolmasluokkalaisesta asti, vaikka omat kokemukset alakouluajoista eivät olleet parhaat mahdolliset.
– Aikuistuttuani olen ymmärtänyt, kuinka suuri vastuu opettajalla on lapsen itsetunnon kehittymisestä ja identiteetistä oppijana.
Ovi varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto-ohjelmaan Rauman opettajankoulutuslaitokseen aukeni varasijalta 27.
Pitkään Yli-Sikkilä ajatteli, ettei olisi ansainnut opiskelupaikkaa, mutta lähti kuitenkin Raumalle odottavaisin mielin.
Muutto omilleen toi vastuun arjen pyörimisestä sekä monia muistettavia asioita, aikatauluja, uusia ihmisiä.
– Piti muistaa syödä aamiaista ja ehtiä ajoissa kouluun, piti käydä kaupassa, jotta oli ruokaa ja sitten ehtiä lentopallotreeneihin.
Kova väsymys ja asioiden aloittamisen vaikeus hankaloittivat elämää edelleen.
Elettiin korona-aikaa ja lähiopetusta oli vain yhtenä päivänä viikossa. Muu aika piti pärjätä ja opiskella itsenäisesti. Se ei ollut Yli-Sikkilälle helppoa.
– Koulutehtäviä oli paljon. Silloin en vielä osannut rytmittää omatoimista opiskelua.
Yhdessä vaiheessa hän oli jo lopettamassa opintonsa ja lähtemässä pois Raumalta.
Alkuvuodesta 2022 uupunut ja stressaantunut nuori nainen meni viimein lääkäriin. Alkoivat tutkimukset.
Iidamarian vanhemmat Jarkko ja Maria Yli-Sikkilä saivat vastattavakseen kysymyspatterin tyttärensä lapsuudesta ja varhaisista kouluvuosista, tietoja kerättiin myös kouluilta.
Lisäksi tehtiin monia testejä, joiden tulokset vahvistivat keväällä 2022 epäilyn oikeaksi: Iidamarialla on ADHD.
– Oli ihana asia, kun diagnoosi tuli. Se antoi selityksen monille siihenastisen elämäni asioille.
Minkäänlaista leimaa otsaansa Yli-Sikkilä ei koe diagnoosista saaneensa. Päällimmäinen tunne oli helpotus. Myös vuosien varrella kolhiintunut itsetunto alkoi vähitellen kohentua.
Lääkitys auttoi keskittymiseen, kuormitus väheni ja arvosanat nousivat.
Keväällä 2024 hän valmistui varhaiskasvatuksenopettajaksi, mutta halusi jatkaa kohti lapsuuden unelmaansa ja haki luokanopettajan opintoihin.
– Sinne pääsin omilla ansioillani, en enää varasijan kautta, Yli-Sikkkilä hymyilee.
Opinnot ovat edenneet vauhdilla ja nyt tuoreella kasvatustieteiden kandilla on työn alla gradu, jonka aiheena ovat ADHD-oppilaiden kokemukset.
Kuluvan kesän Yli-Sikkilä työskentelee päiväkodissa Alajärvellä. Elokuussa hän lähtee yliopistovaihtoon Norjaan.
Syksyllä 2027 odottaa taas koulunpenkki, tällä kertaa vuorossa ovat erityisopettajan ammattiin valmistavat opinnot.
– Unelma-ammattiani ajatellen se tuntuu pisteeltä iin päälle.
ADHD-lääkitystä Iidamaria ei tällä hetkellä käytä. Hän pärjää arjessaan mainiosti, kun pitää huolta jaksamisestaan.
Siihen auttavat riittävä yöuni, pieni lepohetki työ- tai koulupäivän jälkeen, säännöllinen liikunta ja omien rajojen tiedostaminen.
– Olen oppinut sanomaan ei. Ystäväni ymmärtävät, jos joskus kuormituksen takia kieltäydyn vaikkapa kahville lähtemisestä.
