Lapsuuden kodissani meillä oli tapana kantaa kuusi pihalle ja ottaa joulukoristeet pois loppiaisena.
Tuo outo `loppiainen’ tuntuikin lapsesta aina yhtä surkealta – joku, mikä väkisin tuli ja lopetti joulunajan.
Ei sitä lapsena tiennyt, miksi loppiaista vietetään ja toivottiin vaan, ettei se tänä jouluna tulisi lainkaan. No, tulihan se ja taas vietiin kuusi pihalle.
Ja niin todella, se taas tulee – loppiainen. Tänä vuonna tuo päivä osuu perjantaihin, kun kirkoissa kokoonnumme muistamaan kolmea itämaan viisasta tietäjää, jotka kukin omilta mailtaan kulkivat kumartamaan uutta kuningasta.
Nämä tietäjät olivat nähneet uuden tähden syttyvän ja lähteneet tuota seuraamaan lopulta saapuen vuoristoiselle seudulle kaukana kotoaan. Perille saavuttuaan nämä viisaat itämään tietäjät kohtasivat hyvin vaatimattoman todellisuuden, arkisen perheen ja pienen vauvan.
Ja silti he jättivät lahjansa, kullan, mirhan ja suitsukkeet tällä perheelle, tällä pienokaiselle. Tietäjät ymmärsivät, että tässä vaatimattomassa perheessä kasvaa ihmisten pelastus – Jeesus Kristus.
Niinpä tänä vuonna, kun kannamme kuusen pihalle loppiaisena ja riisumme joulukoristeet, yritän muistaa opettaa omille lapsilleni, mikä on loppiaisen merkitys.
Miten loppiainen ei ole kauhistus, joka päättää ihanan joulunajan, vaan se muistuttaa meitä Jeesuksesta maailman pelastajana.