Jär­vi­seu­dus­sa on ollut koko maan leh­dis­tö­his­to­rian mit­ta­kaa­vas­sa ai­nut­laa­tui­nen pää­toi­mit­ta­ja: hän oli so­ta­so­kea Ilmari Pel­to­nen

Ilmari Peltosen kutsui päätoimittajaksi Järviseutu-lehden hallituksen puheenjohtaja, kirkkoherra Otto Tunturi.

Valinta oli ennakkoluuloton ja rohkea näkeviä varten rakennetussa maailmassa.

Ilmari Peltonen oli perusteellinen, harkitseva ja tunsi Alajärven kunnan asiat kuin omat taskunsa.

Hän oli kolme kautta kunnanvaltuutettuna: vuodet 1951–1964, joista ensimmäisenä varapuheenjohtajana vuosina 1955 ja 1961–62. Kunnanhallituksen jäsen hän oli vuosina 1957–58.

Hän oli aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, kriittinen ja taitava kirjoittaja, joskus vähän kärkeväkin.

Opetusneuvos Toivo Kivipelto uskoo, että Otto Tunturin halu tukea sodassa vammautuneita vaikutti merkittävästi päätökseen, mutta merkittävimmät olivat tietysti Peltosen näkemys ja kokemus.

Kivipelto toimi Peltosen päätoimittaja-aikana lehden avustajana.

Hän muistelee, miten taitava kirjoittaja Ilmari Peltonen oli ja miten ilmiömäinen muisti hänellä oli. Muistissa olivat kaikki tarpeelliset asiat puhelinnumeroita myöten.

Erittäin vaikea loukkaantuminen

Talvisodassa Ilmari Peltonen palveli Pioneerikomppania 16. riveissä Kannaksella.

Tammikuussa 1940 Suomen puolustuslinja kulki Vuoksen rantaa ja alajärveläisten komppania oli miinoittanut Vuoksen jään hälytysansoilla.

Pioneerikomppania 16:n sotapäiväkirja toteaa 21.1.1940:

” … ryhmä Kotipellon ollessa kunnostamassa hälyytysansaa räjähti pion. Ilmari Peltosen käsiin 400 gr. rotulia, jolloin pion. P. loukkaantui erittäin vaikeasti. Kasvoihin tuli paljon haavoja, silmät vikaantuivat samoin oikean käden sormet. Yli 20 asteen pakkanen aiheutti tapaturman. Pion. P. vientiin JSP:n kautta eteenpäin ja tuntui siltä kuin hänessä olisi komppaniamme menettänyt iäksi erinomaisen pioneerin ja partiomiehen.”

Ilmari Peltosen sota päättyi siihen.

Pitkän sairaalajakson jälkeen hän kuntoutui, mutta näkö ei palannut ja oikean käden sormista jäivät jäljelle vain tyngät.

Keskikoulu läpi parissa vuodessa

Näkövammaisten kuntoutuksessa Helsingin invalidikodissa Peltonen sai opaskoirakoulutusta ja kävi kurssin harjanvalmistukseen. Siinä ohella hän suoritti keskikoulun oppimäärän parissa vuodessa.

SPR:n avustuksella hän sai puolisonsa Kertun kanssa hankituksi osan Menkijärven kotitilasta. Pientilan tuotoilla saattoi saada lisäansioita harjanvalmistuksen tulojen ja pienen invalidiavustuksen lisäksi.

Lehdenteon tavat mietittävä uusiksi

Jos oli Järviseudun hallituksen päätös ennakkoluuloton, niin vielä rohkeampi oli Ilmari Peltosen päätös ottaa päätoimittajan tehtävä vastaan. Näkevien ehdoilla kehitetyt lehdenteon tavat oli mietittävä uudelleen.

Ilmarin ja Kertun vanhin tytär Ritva Lanttola muistelee, että ehdotusta päätoimittajuudesta punnittiin kotona sekä vakavasti että innostuneesti. Ilmari-isä oli hyvin kiinnostunut haastavasta tarjouksesta. Avukseen hän pyysi ja sai tyttärensä Lea Peltosen, joka oli hiljattain valmistunut kauppakoulusta. Molemmat muuttivat asumaan kirkolle. Ilmari hoiti lehteen kirjoitukset ja Lea-tytär vastasi lehden ilmoitusmyynnistä.

Ritva Lanttola muistelee työn sujuneen hyvin. Joskus lehti sai tiukkaa palautetta, koska Ilmari-isä ei kannanotoissaan vältellyt ikäviäkään asioita.

Kun Järviseudun paikallislehtikilpailu käynnistyi, lisääntyivät työt ja markkinointimatkat koko Järviseudun alueelle. Lanttolan mukaan kiristyneestä kilpailutilanteesta tuli ajan myötä selvästi taakka. Ilmari-isä väsyi ja oli valmis luovuttamaan tehtävän nuoremmille.

Opetusneuvos Kivipelto kuvaa Järviseudun paikallislehtikilpailua sanalla sota.

– Järviseudun Sanomien kampanjat Järviseutua vastaan saivat välillä ikäviäkin piirteitä.

Hän muistelee, että jossakin tilaisuudessa Otto Tunturi ja Aarne Rokala tulivat kysymään, että voisitko sinä ajatella Järviseutu-lehden päätoimittajuutta.

Kivipelto oli päätoimittajan tehtävässä neljä vuotta opettajan työnsä ohella.

Aikaansa seuraava aktiivinen isoisä

Ilmari Peltosen tyttärentytär Sari Hidén on äidinkielenopettajana Pyhäjoella ja on työnsä ohella päätoimittajana kerran viikossa ilmestyvässä Pyhäjoen Kuulumiset -lehdessä. Lehti syntyy lukion opiskelijoiden voimin.

Hidén ei pidä itseään ihan ”oikeana” päätoimittaja, mutta työ on sekä kiinnostavaa että vaativaa. Joskus alan valintaa miettiessään hän harkitsi myös toimittajan työtä.

– Isoisä oli hyvin aikaansa seuraava. Hän oli aktiivinen ja kiinnostunut kaiken maailman asioista. Kerttu ja Ilmari olivat hyvin valoisia ja elämänmyönteisiä, hän sanoo.

– Paljon on Menkijärveltä lämpimiä muistoja. Käytiin lentokentän pääsiäiskokolla ja kesällä järvellä uimassa. Ja kyläkaupasta saatiin käydä hakemassa herkkuja vastakirjalle, hän naurahtaa.

– Me lapsenlapset luimme isoisälle kirjoja ja hän itse kuunteli paljon äänikirjoja. Me soitimme hänelle ja kerroimme, minkälaisia numeroita olimme saaneet. Se tuntui tärkeältä, koska isoisä arvosti kouluttautumista ja itsensä kehittämistä, Hidén sanoo.

Sodasta tai vammautumisestaan ei Hidén muista isoisänsä puhuneen. Sotavamma oli itsestäänselvyys, ei sitä tarvinnut selittää. Siitä varmaan johtuu syvä kunnioitukseni sodan käynyttä sukupolvea ja maanpuolustusta kohtaan.

Matti Salmenkangas

Kommentti: Heikompien puolustaja

On mainio juttu, että Järviseudulla on jämäkkä puolestapuhuja, joka elää lähellä lukijaansa ja seuraa aikaansa. Maailman murroskohdissa on suorastaan välttämätöntä saada oikeaa ja punnittua tietoa.

Miksi juuri nyt kirjoitan päätoimittaja Ilmari Peltosesta?

Siksi, että hän ansaitsee tulla muistetuksi rohkeana ihmisenä ja heikompien puolustajana. Ehkäpä hänen sotavammansa teki hänestä pelkäämättömän.

Siksi, että sydämellään ihminen näkee parhaimmin. Ja kaikessa, mitä ikinä ihminen tekeekin, kannattaa pitää sydän mukana - silta-arkkuun kannattaa panna pala sydämestä.

Siksi, että Ilmari Peltonen oli tiettävästi ainut sokea, joka on ollut suomalaisen sanoma- tai paikallislehden päätoimittajana. Puhuin viime viikolla Näkövammaisten liiton lehden Airuen päätoimittajan Marika Mäkisen kanssa, eikä hänkään tiennyt vastaavaa tapausta.

Mäkinenkin on syntyisin Alajärveltä.

Kirjoitan myös siksi, että Järviseutu-lehti juhlii tänä vuonna 85-vuotista taivaltaan. Häntäänsä kannattaa aina nostaa, vaikka ei olisi edes juhlavuosi.

Järviseutu elää tiukasti ajassa ja uudistuu, hyvä niin.

Nykyisin osaan lukea jo lehden nimenkin oikein, vanhassa logossa käytettiin fraktuuraa ja minä luulin aina ässää ähväksi.

Matti Salmenkangas