Kotipaikkakunnan murre on niin jokapäiväinen asia, että alueella asuvat eivät sitä aina edes huomaa.
Murre on olennainen osa maisemaa, muualla asuvat kyllä huomaavat sen lämpimänä tunteena kotiseudulla käydessään.
Tekstissä tai puheessa viestin asiallinen sisältö muodostuu ensisijaisesti sanoista. Puheeseen sisältyy kuitenkin merkittävä määrä sanatonta viestintää.
– Sanoilla on ihmisille yleensä tärkein merkitys, koska kiinnitämme huomiota ensisijaisesti siihen, mitä sanotaan ja tietyllä tapaa vasta toissijaisesti siihen, miten sanotaan, sanoo suomen kielen professori Johanna Vaattovaara Tampereen yliopistosta.
– Monilla murteilla on kuitenkin ominaisuutenaan äännepiirteitä, jotka kuulemme tietynlaisena rytminä tai intonaationa. Sen perusteella saatamme osin helposti tunnistaa murteita, hän sanoo.
Vaattovaaran mukaan suomen murteiden puhujat enimmäkseen ymmärtävät toisiaan, mutta kiinnitämme helposti huomiota vieraaseen intonaatioon tai ”nuottiin”.
– Se voi yksittäisenä ilmiönäkin vaikuttaa siihen, miten jonkin murteen puhujan viestiä tai jopa puhujaa persoonana tulkitaan, hän sanoo.
Vaattovaaran mukaan murteet säilyvät juuri sen ansiosta, että niiden avulla tuotetaan identiteettejä ja alueellista tai sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
– Toinen syy säilymiseen on se, että halutaan tehdä pesäeroa naapurimurteisiin.
Murteen tunnistaa nuotista ja rytmistä
Järviseudun murteen tunnistaa omintakeisista sanoista, kuten het, räivä ja väkitukko tai harvinaisista murrerajojen taivutusmuodoista tyttöillä ja poikiilla.
Tuttu lienee myös saje tai saippilivi, jollainen sateen muoto taipuu Järviseudulla ainakin suurten ikäluokkien puheessa.
Muilta murrealueilta kotoisin olevat kiinnittävät huomionsa murteellisiin sanoihin. Järviseutulaiset itse tunnistavat oman murteensa tietenkin parhaiten nuotista ja rytmistä.
Viestin ymmärtämiseen vaikuttaa sanallisen sisällön lisäksi se, miten viestimme sanomme.
Puheen ei-sanallisilla ominaisuuksilla on oma tutkimusalansa, joka on nimeltään prosodia.
Vaikka kuulija ei näkisi puhujaa, hän voi silti päätellä äänestä, onko puhuja mies vai nainen, vanha vai nuori, onko hän väsynyt tai virkeä, vihainen, iloinen, jännittynyt tai levollinen.
Äänestä hän usein myös tunnistaa puhujan, arvaa ainakin kotiseudun.
Prosodia tutkii puhejakson aikana puheen sävelkorkeuden, voimakkuuden, nopeuden, artikulaation selkeyden ja äänenlaadun vaihteluita. Keskeisiä käsitteitä ovat intonaatio, painotus ja rytmi.
Sanattomasta viestinnästä kiinnostuneiden kannattaa lukea Kielikellosta Eeva Yli-Luukon mainio artikkeli prosodiasta.
Puheen sanattomista viesteistä kirjoittavat artikkelissaan Heikki Piha ja Tapani Jauhiainen (Duodecim 1993: Puheäänen sanattomat viestit). Puheääni sisältää sanattomia viestejä, joita kuulijat ymmärtävät vaistomaisesti.
Puhuja sanoo tärkeänä pitämänsä asian painokkaasti, surullisen ihmisen ääni kuulostaa surulliselta ja iloisen vastaavasti iloiselta.
Kirjoittajat esittävät, että nämä ns. prosodiset piirteet ovat tärkeä osa ruumiillista esikielellistä symbolismia, jonka perusta luodaan jo hyvin varhaisessa lapsuudessa.
Murteet yhdistävät
Murteiden arvostus on professori Vaattovaaran mukaan nykyään jossain määrin itsestään selvyys, ja etenkin samanhenkiseksi mielletyt murteet tai niiden yksittäisten piirteiden käyttö (vaikkapa mie, sie) voivat yhdistää ihmisiä yli murrerajojen.
Murretta voivat lainata myös muut kuin niiden alueelliset käyttäjät.
– Murteet saavat myös jatkuvasti uusia sosiaalisia merkityksiä uusien julkisten käyttöjensä kautta. Nykyaikana monet murrepiirteet kaikuvat elinvoimaisina sosiaalisissa medioissa, kuten esimerkiksi tubettajien videoissa, hän sanoo.
– Tällaisissa yhteyksissä murteen käyttö pikemminkin luo henkilöbrändiä kuin tulee liitetyksi alueisiin, mutta tätä kautta murteet saavat uusiakin merkityksiä. Voikin sanoa, etteivät murteet ole enää kytköksissä vain alueisiin vaan myös erilaisiin tyyleihin, Vaattovaara toteaa.
