Oli kesäkuu ja päivä kauneimmillaan, elettiin 1960-lukua.
Ajattelin lähteä Lassinrantaan harjoittelemaan uimista, jota en vielä taitanut, vaikka olin kovasti ja useasti käynyt opettelemassa. Aina painuin pohjaan kuin kivi ja ei siitä vain tullut mitään.
Nyt minulla oli vanha polkupyörä, jonka olin itse kunnostanut vanhoista pyöränosista, joita olin löytänyt mitä mistäkin.
Toki pyöriä olisi saanut kaupastakin, mutta millä me niitä nyt pystyisimme ostamaan? Joutui tekemään itse.
Olisin toki halunnut miesten pyörän, jossa oli oikein tanko ja jalan olisi saanut heittää miesmäisesti sen yli, mutta oli vain naisten pyörä ja eihän se miehelle sopinut.
Ei ollut muuta, siihen sitä joutui vaan tyytymään. Sai vain haaveilla miesten pyörästä.
Sitten lähdin ajamaan rantaa kohti. Katselin tarkkaan, ettei vain naapurin pojat nää kun lähdin, sillä enhän voinut pojille sanoa, etten vielä uida osannut.
Saavuin Lassinrantaan ja astuin veteen. Sitten veteen makaamaan, jolloin kädet vielä ylettyi pohjaan.
Nostin toisen käden ylös ja sitten toisen ja rupesin pärskimään. Ja taas het kuin kivi pohjassa, vaikka kuinka käsiä heilutin.
Ei taaskaan tullut mitään, vaikka tunnin verran yritin, mutta aina vain sama tulos. Pettyneenä lähdin ajamaan kotia kohti.
Se, miksi halusin kovasti oppia uimaan, oli se, kun meillä poikien kans oli tarkoitus lähteä Pappilanrannasta veneellä Lammassaareen juhannusta viettämään, kuitenkin siellä uisivat.
Sitten tuli päivä, kun Lammassaareen soudimme. Sepolla oli teltta, jonka sinne pystytimme ja tietenkin pojat sen jälkeen lähtivät uimaan.
Ja minä reppuani penkomaan ja sitten poikiille sanomaan, minulta jäi uikkarit kotiin ja jäin teltalle.
Pojat, kun olivat tarpeeksi uineet, tulivat teltalle takaisin. Minä heille sanomaan, että harminpaikka, kun uikkarit jäi, olisi ollut mahtava teidän kanssa uida. Ei siitä sen enempää keskusteltu ja pojat luuli, että minäkin uida osasin.
Erkki oli tuonut patterilla toimivan levysoittimen mukaan ja siihen yhden levyn, jossa oli joku ulkomainen rokkikappale.
Siinä ulkomaan kielellä jotain hoilotti, että edripäripää su pää pää pää, ja tokihan mekin kuorossa huusimme edripäripää su pää pää pää, niin kuin kovastikin ulkomaan kieltä osaisimme, mutta oli meillä hauskaa!
Jarmo Raivio
Teksti jatkaa juttusarjaa, jossa alajärveläinen Jarmo Raivio (s. 1952) muistelee menneitä.