”Mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” Näin toteavat fariseukset Jeesuksesta ensi sunnuntain evankeliumissa.
Jeesus on parantanut sokeana syntyneen miehen, ja tämä on monelle hankala asia sulattaa. Kun Jeesukseen ei halua uskoa, silloin suuremmatkaan ihmeet eivät näytä vakuuttavan.
Tekstissä käy niin, että Jeesuksen vastustajat pyrkivät kaikin tavoin etsimään vaihtoehtoisia selityksiä tapahtuneelle ihmeelle. Kun viimein on pakko myöntää, että ihme tapahtui, se pyritään siirtämään pois Jeesukselta ja etsimään vaihtoehtoisia syitä.
Tämä on hyvin yleinen ja hyvin alkeellinen virhe missä tahansa väittelyssä. Niin sanotut rajapyykit siirtyvät iloisesti aina uuteen perusteluun, kun edellinen ei toimi. Sen sijaan koskaan ei huomata, että suurin ongelma onkin koko ajan ollut omassa asenteessa, ei ex-sokeassa tai Jeesuksessa. Kun Jeesukseen ei haluta uskoa, silloin muutoin oppineille ja älykkäille ihmisille kelpaavat kaikkein mielikuvituksellisimmatkin perusteet. Eikä maassa ollut monia sen oppineempia tai älykkäämpiä kuin fariseukset.
Tällaisia me ihmiset olemme.
Mitä älykkäämpiä me omasta mielestämme olemme, sitä helpommin me sokeudumme itsellemme.
Usko Jeesukseen vaatii Jumalan ihmeen – sen, että sokea ihminen saa näkönsä. Ilman sitä me olemme ja jäämme sokeiksi.
Ilman Jumalan kutsua kukaan ei voi uskoa Jeesukseen.
Kiitos siis hänelle, että hän edelleen kutsuu ja antaa sokealle näön!