Ilmajoen musiikkiopiston kamarikuoro Kampraatti konsertoi Soinin kirkossa sunnuntaina 18.11. klo 15. Kuoron perusti vuonna 1979 Ilmajoen musiikkiopiston rehtori, diplomilaulaja Arto Risku, joka toimii myös kuoronjohtajana. Laulajia on noin 30 Etelä-Pohjanmaan alueelta. Kampraattikuoro on tehnyt 7 äänitettä ja osallistunut hyvällä menestyksellä useisiin kuorolaulukilpailuihin Suomessa ja ulkomailla. Kuorolle on myönnetty korkean kansainvälisen tason luokitus. Nimi Kampraatti on eteläpohjalainen murresana, joka tarkoittaa ystävää, kaveria. Nimessä halutaan korostaa pohjalaisia juuria ja kuoron sisäistä yhteenkuuluvuutta sekä toisille ihmisille, ystäville, laulamista.
Konsertissa säestäjänä toimii Ilmajoen musiikkiopiston pianonsoitonopettaja Liisa Metsä-Ketelä. Mukaansatempaavista juonnoista vastaa Olavi Raittila. Soinin seurakunnan kirkkoherra Pasi Kilpeläinen käyttää puheenvuoron konsertin lomassa. Konsertin järjestävät Eläkeliiton Soinin yhdistys ja Soinin seurakunta. Vapaa pääsy, käsiohjelma ovelta 10 euroa. Seurakuntatalolla on kahvit ja seurakuntavaalien varsinaisen päivän äänestys klo 11-20.