24-vuotias Ruusu Leppänen elää kahden maailman välissä yhdistäen kaupunkityön ja maalaiselämän. Viikot kuluvat töissä Helsingissä, viikonloput ja vapaat kodissa Alajärvellä. Nuori nainen haluaa näyttää, että maaseutupitäjään voi juurtua, vaikka ura kulkee kaukana muualla.
Leppänen aloitti viime vuoden lokakuussa eduskunnassa kansanedustaja Wille Rydmanin (ps.) avustajana. Sitä ennen hän ehti lukion jälkeen työskennellä Alajärvellä Mäkelä Alulla, Paavolan koululla, päiväkodeissa ja Ilkka-Pohjalaisen toimituksessa.
Eduskunta-ura aukesi järjestöaktiivisuuden kautta.
– Kenties laajan verkostoni edesauttamana sain puhelun samana päivänä, kun allekirjoitin vuokrasopimuksen tänne. Siinä kysyttiin kiinnostustani eduskuntatyöhön, Leppänen kertoo.
Puheluun oli helppoa antaa myöntävä vastaus, sillä kimppakyytikin oli jo valmiina.
– ”Naapurissa” eli Lapuan Tiisteellä asuu ystäväpariskunta, joka työskentelee myös eduskunnassa. Me kuljemme yhteisellä kyydillä.
Työviikko rytmittyy istuntopäivien mukaan. Tiistaista torstaihin työtä tehdään Helsingissä ja mahdollisuuksien mukaan maanantait ja perjantait etänä Alajärvellä. Tehtäviin kuuluu kaikenlaista laidasta laitaan. Lisäksi mukana kulkee aina kamera, sillä kuvaaminen on yksi Leppäsen intohimoista.
– Eduskunnassa työpäivät täyttyvät kalenterien hallinnasta, arkistoinnista, puheluista ja viestinnästä. Teen milloin mitäkin, Leppänen kertoo.
Leppänen ui ajassa vastavirtaan. Toisaalla nuori väestö pakenee pienistä maalaiskunnista kaupunkeihin, mutta hän halusi muuttaa maalle. Hän on Jyväskylästä kotoisin ja löysi Alajärven sattumalta.
Ensimmäinen kosketus paikkakuntaan syntyi vuonna 2019. Vieraillessaan veljensä vaimon äidin luona hän pääsi tutustumiskierrokselle kaupunkiin. Maalaistalojen rytmi, kompakti keskusta ja järviluonto herättivät tunteen, jota Leppänen kuvaa yksinkertaisesti.
– Täällä on helppo olla. Täällä on kaikki, mitä tarvitsen.
Ruusu Leppäsen mukaan nuorten muuttaminen pienille paikkakunnille ei ole ensisijaisesti kiinni palveluiden määrästä, vaan näkökulman muutoksesta. Kaupunkien kahvilat, ostoskeskukset ja kulttuuritarjonta eivät ole hänen mielestään ainoita mielekkään elämän mittareita.
– Alajärvellä merkitykselliset paikat löytyvät pihapiireistä, maatiloilta, autotallista tai jonkun terassilta, hän luettelee.
Alajärven vahvuutena hän näkee poikkeuksellisen aktiivisen yhteisön väkilukuun nähden. Talkoohenki, naapuriapu ja osaaminen muodostavat hänen mukaansa turvaverkon, jota ei aina tunnisteta pääomaksi. Haasteita hän ei kiellä: julkinen liikenne on heikkoa, palveluja katoaa ja kyläkouluja lakkautetaan.
– Uskon, että globaalissa ja yhdenmukaistuvassa maailmassa ihmiset tulevat yhä enemmän etsimään juuriaan ja aitoa yhteisöllisyyttä. Sitä täällä Alajärvellä on yhä jäljellä.
Muuttovirtojen ohjaamisessa seudulle markkinointi ei Leppäsen mielestä voi perustua lupauksiin ostoskeskuksista tai tapahtumista, vaan rehelliseen viestiin siitä, millaista elämä täällä on.
– Täällä on arkista, ihmisläheistä ja vastavuoroista. Täällä pärjää, jos arvostaa rehellisyyttä, on valmis pyytämään ja antamaan apua ja ymmärtää, että kaikkea ei mitata rahassa.
Leppänen ei väitä, että Alajärvi tai muukaan pieni maalaiskaupunki sopisi kaikille. Hänen mukaansa kyse on myös persoonasta. Hän kertoo itse kokeneensa kulttuurishokin muuttaessaan kaupungista pienemmälle paikkakunnalle.
– Oli pakko myllätä omia ajatuksia. Että jos joku auttaa, sillä ei ole mitkään metkut mielessä, eikä kaikesta tarvitse maksaa rahalla.
Leppästä vetää Järviseudussa puoleensa tunne jatkuvuudesta. Hän kuvaa ympäristöä eläväksi aikakapseliksi, jossa ihmisläheinen elämä on yhä mahdollista.
– Täällä kaikki on vielä niin tervettä ja puhdasta. Yritystoiminnassa, suvuissa ja siinä, että tiedetään mistä tullaan, on jatkuvuutta, joka on uskomattoman kaunista.
Hänen mukaansa kaupungistuminen on katkaissut sukupolvien välisen ketjun, mutta maaseudulla se on yhä nähtävissä. Alajärvellä ihmiset kohdataan kasvokkain ja palveluissa on kasvot.
– Minua kiinnostaa paljon enemmän Alajärven kukka-amppelitarjoukset kuin Helsingin parhaat taidenäyttelyt, koska täällä jokaisen yrityksen takana on ihminen.
Leppänen puhuu myös nykyajan yltäkylläisyyden kääntöpuolesta, sosiaalisesta pula-ajasta. Runsas tarjonta ja jatkuva ärsyketulva eivät tee ihmiselle hyvää. Myös sosiaalinen media Leppäsen mukaan rasittaa nuoria. Hän kokee Järviseudun ympäristön erityisen terveelliseksi nuorille, myös mielenterveyden näkökulmasta.
– Täällä ihminen maadoittuu. Kun on vähän, mutta laadukkaasti, ja ihmiset ympärillä, se tekee hyvää.
Nyt nuori nainen asuu Alajärven rannalla kirkon kupeessa sijaitsevassa suojellussa puutalossa. Hän kertoo tuntevansa, että hänen kaipaamansa ”henkinen mummola” löytyi Järviseudulta. Juurtuminen on ollut niin syvää, että hän kokee olevansa paluumuuttaja, vaikka ehti asua Alajärvellä vain puolisentoista vuotta ennen muuttoaan Helsinkiin vuonna 2022.
– Kolme vuotta kesti maailmalla ollessa tajuta, että tämä on se minun paikkani, Ruusu Leppänen summaa.
Alajärven muuttotappio on moniin muihin kuntiin verrattuna maltillista. Tilastokeskuksen mukaan viimeisen viiden vuoden aikana alajärvisiä on muuttanut muualle noin prosentin verran vuodessa. Vuonna 2024 muuttotappio oli 0,4 prosenttia, kun se vuonna 2020 oli 1,5.
Merkittävin ikäryhmä on kuitenkin ollut 18–29-vuotiaat. Vuonna 2020 15–34-vuotiaista 125 muutti pois Alajärveltä, kun luku vuonna 2024 oli 79.
Koronakeväänä nähtiin poikkeuksellinen tilanne, sillä kaupungeista muutti huhti–kesäkuussa aiempaa enemmän ihmisiä maaseutumaisiin kuntiin. Koronavuodet eivät johtaneet kuitenkaan muuttomassojen vyöryyn maaseudulle, eivät edes pysyvään suuntaukseen.
