Ka­ta­ja­mä­ki otti voiton

Kun sain tutun kaverin, Ari-Pekka Hautasen kartanlukijaksi, niin päätös oli tehty, Kosti Katajamäki toteaa sarjaan mukaan lähdöstä. KUVA: TONI OLLIKAINEN
Kun sain tutun kaverin, Ari-Pekka Hautasen kartanlukijaksi, niin päätös oli tehty, Kosti Katajamäki toteaa sarjaan mukaan lähdöstä. KUVA: TONI OLLIKAINEN

Kun F-rallisarjaan tuli tälle kaudelle mahdollisuus ajaa nuotista eli tutustua reittiin ennen rallia, niin alajärveläinen Kosti Katajamäki päätti lähteä mukaan takaisin rallin maailmaan.

– Ostin reilu vuosi sitten F-ryhmän takavetoisen BMW:n, jolla ajoin muutamia kilpailuja kokeilumielessä. Tottahan ajaminen kiinnostaa, kun sitä on pitkään tehnyt. Kun sain tutun kaverin, Ari-Pekka Hautasen kartanlukijaksi, niin päätös oli tehty, Katajamäki toteaa sarjaan mukaan lähdöstä.

– Auto on kilpailukykyinen. Ajamme hyvistä sijoituksista pilke silmäkulmassa. Mahdollinen oma ajovirhe ei vie nykyään yöunia, Katajamäki kuvailee nykyistä harrastustaan.

Viiden osakilpailun F-rallisarja alkoi 20. tammikuuta Koillis-Savo -rallilla Kaavilla. Kahdeksan erikoiskokeen kilpailu ajettiin varsin talvisissa olosuhteissa. Katajamäki ja Hautanen aloittivat rallin vahvasti. Neljän erikoiskokeen jälkeen yleiskilpailun kärkipaikka oli 21,5 sekuntia ja oman luokan johto 39,3 sekuntia.

Yleiskilpailun voitto kirjoitetaan 10,6 ja luokkavoitto 27,7 sekunnin turvin.

– Luokkasijoituksesta meillä oli tilanne selvillä, mutta yleiskilpailun kanssa meni tiukemmalle. Onneksi vahvan alun, oli hiukan varaa ottaa varovasti. Hautasen Ari-Pekan kanssa nuotti toimii kyllä hienosti ja teinkin nopeille osuuksille rohkean nuotin. Onnistuin myös rengasvalinnassa hyvin, Katajamäki kuvaili voiton avaimia.

Suurimman kiitoksen hän antaa kuitenkin omalle huollolle, joka tsemppasi viikolla BMW:n kanssa tallissa.

– Autossa oli laittamista sen verran, että huollon pojat ei tunteja laskeneet. Tämä voitto oli kiitos heille. Ei tämä jatkossa varmaankaan helppoa ole, mutta meillä on tässä hyvä tiimi ja autonkin kilpailukykyyn luotan. Tämä oli hieno aloitus sarjaan, Katajamäki myhäili tyytyväisenä.

Sarja jatkuu Jämsässä 3.3.

Mainos
Järviseutu-lehden pelit

Pelaa Järviseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä