Lehtimäellä sijaitsevan Kätkänjärven säännöstelypadon kunnostusurakka on alkanut.
Työt aloitettiin toukokuun puolivälissä ohitusuoman rakentamisella. Ohitusuoman kautta vedet ohjataan säännöstelypadon ohi kunnostuksen ajan.
Kunnostustyön valmistuttua ohitusuoma muotoillaan kalatieksi. Ohitusuoma säätää myös järvestä lähtevän veden määrää vesitilanteen mukaan ja vähentää osaltaan säännöstelytarvetta.
Säännöstelypato kunnostetaan ohitusuoman rakentamisen jälkeen.
Hankkeen luvanhaltijana ja rakennuttajana toimii Lounais-Suomen elinvoimakeskus, joka on lähettänyt asiasta tiedotteen medialle.
Ohitusuoman rakentamisen ja säännöstelypadon kunnostamisen arvioidaan valmistuvan lokakuun aikana. Hankkeen kustannusarvio on 580 000 euroa.
Työn aikana Kätkänjärven vedenpinta pyritään pitämään normaalilla tasolla.
Muutoksen tavoitteena on, että Kätkänjärven vedenpinta saadaan ilmastonmuutoksen myötä yleistyvien vähälumistenkin talvien jälkeen nostettua kesäksi tavanomaiselle tasolle.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus otti uuden luvan mukaisen säännöstelyn käyttöön maaliskuun alussa.