Anneli Vainionpää istuu sivustavedettävän reunalla ja kertoo tarinaa lattialla edessään seisovasta maalaamattomasta ja monet piltit uneen keinuttaneesta puisesta kehdosta.
Tarinan mukaan edesmennyt puoliso Pentti Vainionpää oli havainnut oman lapsuuskehtonsa puuttuvan ja ruvennut kyselemään sen perään. Paikallisen baarin "tietotoimistossa" laitettiin sanaa kiertämään ja niin vain kehto löysi tiensä takaisin kotiin – voisipa jopa sanoa, että viime tipassa.
– Se löytyi jostakin ladosta ja oli jo menossa polttopuiksi. Onhan se aika harvinaista, että löydät tavaran, joka on ollut kiertämässä kylillä 60 vuotta, rouva hämmästelee tapahtunutta.
Poronsarvet villin nuoruuden ajoilta
Kehto on osa Pentti Vainionpään kotimuseon esineistöä. Lehtimäkeläiseen vanhaan navettaan on remontoitu huoneet, joihin on järjestelty valtava määrä vanhoja työkaluja, tarve-esineitä, koristeita, autoja ja kaikenlaisia laitteita.
Kehdon kanssa samaisessa nurkkauksessa on lamppu sekä kipsitauluja, joiden tarinat myös tunnetaan.
– Naapuri Viljo Latvala oli tehnyt itselleen ja kolmelle lapselleen lamput veistämällä puusta ja vanerista. Sieltä tuli tänne myös iso määrä työkaluja, emäntä muistelee.
– Erään kaverin isä vieraili täällä. Hän huomasi, että seinällä on kipsitauluja, jotka ovat lähtöisin heidän muoteistaan. Täällä on käynyt useita henkilöitä, jotka ovat huomanneet esineissä joitakin tuttuja asioita, kertoo puolestaan Vainionpäiden poika Pasi Vainionpää.
Sukutilalla oli aikoinaan lehmiä, sitten tulivat kanat ja viimeksi pariskunta piti perunankuorimalaitosta. Perunoita piti kuljettaa ympäri maakuntaa ja joskus reissu suuntautui pohjoiseen.
Puoliso kertoo miehensä olleen varsinainen hamstraaja, joka ei heittänyt mitään hukkaan. Keräilyinnostuksessaan Pentti kolusi ensiksi kotitilansa nurkat ja varastot. Vanhaa maatilan esineistöä löytyi yllin kyllin. Osa esineistä on löytynyt isännän kiertäessä työreissuillaan kirpputoreja, huutokauppoja ja muita vanhojen tavaroiden löytölaareja.
– Poronsarvet hän on tuonut jo villissä nuoruudessaan poikamiehenä pohjoisesta. Jokaiselta reissultaan hän toi tullessaan jotakin tavaraa. Kerran pyysin tuomaan huutokaupasta kuparipannun ja hän toi niitä viisi kappaletta, emäntä nauraa.
Vanha Mosse odotti kotiin pääsyä 22 vuotta
Entiseen perunavarastoon on ajettu viimeisille sijoilleen kolme autoa ja yksi mopo. Tarinat etenkin vuoden 1973 Moskvitsh Eliten takana ovat vähintäänkin kiehtovia, jopa hieman selkäpiitä hiostavia.
Kyseinen auto kuului Pentin isälle, joka menehtyi autoonsa ollessaan 60-vuotias. Auto jäi miniälle, jolle rattivaihteet aiheuttivat suurta päänvaivaa.
– Ne olivat niin hankalat, että kävivät ihan hermoon. Vaihdoimme sillä Kivimäen Erkiltä tästä samalta kylältä meille toisen merkkisen auton.
Elite ehti olla maailmalla 22 vuotta, kunnes Pentti kuuli sen seisovan edelleen Kivimäen tallissa. Hänellä sielu paloi autoon käytyään sitä vielä katsomassa. Vaimon kanssa tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että auto oli liian kallis ostettavaksi.
– Näinhän minä, että Pentillä teki autoa mieli. Ostimme sen sitten hänelle poikien kanssa yhdessä 50-vuotislahjaksi. Auto tuotiin syntymäpäivänä lavetilla pihaan ja olihan se mielekäs, puoliso muistelee.
Tarinassa on vielä pari sykähdyttävä kohtaa. Auto oli ollut kuin odottamassa kotiin pääsyä, sillä koko varastossa oloajan se oli ollut Pentti Vainionpään nimissä.
– Hansikaslokerosta löytyi polttoainekuitti isän viimeisestä bensaostoksesta autoon. Tuhkakupissa oli myös Urho-papan viimeiset tupakantumpit. Ja siellä ne kaikki ovat edelleen paikoillaan, poika kertoo.
Virtaviivaista urheiluautoa Pentti oli himoinnut, koska sukulaisella oli ollut samanlainen. Netin syöveristä sellainen oli sitten löytynyt. Kolmas auto on Ford Taunus. Se oli paljastunut hankinnan yhteydessä Pentin serkun autoksi. Seinään nojaa vielä vanha mopo. Pentillä oli ollut samanlainen, jonka hän oli kuitenkin myynyt kaverilleen. Mopo varastettiin, eikä sitä löytynyt koskaan.
Taivas aukeni, mutta matka loppui
Pariskunta jäi eläkkeelle 60-vuotiaana, kun Pentille tuli terveysongelmia. Ongelmat selätettiin ja silloin tuntuikin keräilijälle taivas aukeavan, kun aikaa jäi sekä säilytystilan remontointiin että esineiden hankkimiseen. Ajatuksena oli saada aikaan museo, jota pidettäisiin auki kaikelle kansalle ihmeteltäväsi.
– Lähtihän se eläkevuosina laukalle. Kaikki piti tallettaa. Päivät päästä päähän hän oli täällä laittamassa esineitä paikoilleen, eikä minun kestänyt tulla neuvomaan, vaimo muistelee.
Juuri kun elämäntyö oli valmis, kohtalo puuttui peliin ja keräilijä menehtyi vasta 66-vuotiaana. Suurin osa esineistä jäi ilman tarinaa. Suunnitelmissa oli ollut, että pojan tytär olisi papan kertomuksesta kirjannut muistiin esineet ja niiden matkan Lehtimäelle.
Merkillistä kyllä, Pentin kuolemassa on yhtymäkohtia hänen isänsä kohtaloon.
– Pentti lähti terveyskeskukseen verikokeisiin ja kuoli matkalla autoon. Auto ajautui ulos tieltä, eikä kenellekään ulkopuoliselle sattunut mitään, leski kertaa tapahtumia.
Perhe on kuitenkin päättänyt säilyttää isän ja puolison kokoaman museon tavaroineen. Joitakin esineitä on jopa tullut lisää tutuilta ja tuntemattomilta. Esineiden luettelointia oli suunniteltu yhdessä kulttuurisihteerinkin kanssa ja museon jatkuva auki pitäminen yleisölle oli suunnitelmissa.
Tänä kesänä ovet ovat olleet auki yhtenä viikonloppuna. Kävijöitä oli nelisenkymmentä. Viime kesänä Ränkipäivien aikaisen museoiden tuuletuspäivän kävijämäärä yllätti. Neljän päivän aikana vierailijoita kävi jopa 150.
– Pentti viitoitti tien ja me yritämme sitä jatkaa. Olen niin kiitollinen siitä, että molemmat poikamme ovat sitä mieltä, että mitään ei hävitetä, Anneli Vainionpää painottaa tunteikkaasti.
