Menkijärveltä kotoisin oleva toimittaja Matti Salmenkangas on julkaissut omakustanteena 102-sivuisen teoksen isänsä Lauri Salmenkankaan (1911– 2004) sotavuosista.
Salmenkangas kertoo, että kirja on kirjoitettu ennen kaikkea Lauri ja Kerttu Salmenkankaan lapsille ja heidän lapsilleen, mutta teos on kiinnostavaa luettavaa myös muille järviseutulaisille – miksei kaikille muillekin.
Salmenkangas muistuttaa kirjan aloitussanoissa, että elämästä viime sotien aikana ei ole vain yhtä tarinaa. Jokaisessa perheessä sodan koettelemukset näyttäytyivät ainakin osittain eri tavoin. Silti myös sellaisia tapahtumia oli, jotka olivat pitkälti samanlaiset, esimerkkinä vaikka se, kuinka Alajärveltä sotiin lähdettiin. Tuossa joukossa oli Lauri Salmenkangaskin.
Sen lisäksi, että Salmenkangas halusi dokumentoida isänsä sotavuodet, hän tunnisti myös yleisen ilmiön.
Sodasta ja sen ajan koettelemuksista saatettiin puhua keskenään niiden kanssa, jotka ajan olivat kokeneet, mutta jälkipolville ei välttämättä haluttu asioita avata. Laurikin oli alkanut puhua sota-ajasta vasta viimeisinä elinvuosinaan ja teoksen keskeisenä lähteenä onkin ollut vuonna 1998 tehty haastattelu.
Kirjassa tärkeänä henkilönä on myös Matti Salmenkankaan äiti, Kerttu (o.s. Viitasaari), jonka kanssa Lauri avioitui 5.7.1942 eli jatkosodan aikana. Vanhempien kenttäpostikirjeet ovat olleet merkittävä lähdemateriaali kirjalle ja ulkopuolisen lukijan silmissä ehkäpä teoksen kaikkein kiinnostavinta antia.
Näin siitäkin huolimatta, että pariskunta on täysin vieras. Kirjeet tarjoavat erittäin tarkkaa ajankuvaa ja tuovat sota-ajan tapahtumat jotenkin lähemmäs, kun niitä käsitellään intiimisti kirjeissä.
Lisäksi ei voi välttyä miettimästä esimerkiksi omia isovanhempiaan, olikohan heilläkin tuollaista sota-aikana? Tuntuu luontevalta ryhtyä kirjan luettuaan palauttamaan mieliin oman isoisän taistelupaikkoja, joukko-osastoja ja muuta sellaista. Kuten Salmenkangas toteaa kirjan viimeisissä sanoissa: "Näitä kertomuksia tarvitaan, ettemme unohtaisi." Tuohon ajatukseen on helppo yhtyä.
Pelko jätti jäljet
Lauri Salmenkangas palveli pioneerina, kuten hyvin monet muutkin paikalliset. Alajärven pioneereista suurin osa oli sijoitettu 16. pioneerikomppaniaan, kuten myös Salmenkangas. Teos sivistääkin lukijaa tuosta vaarallisesta työstä, jota pioneerit sota-aikana tekivät ja antaa tarttumapintaa esimerkiksi siihen, millaista palvelusaika saattoi olla esimerkiksi sille omalle isälle, isoisälle ja isoisoisälle.
Talvisodan loppupuolella Salmenkangas haavoittui sirpaleesta olkavarteensa. Hän palasi vielä toipumislomalta joukko-osastoonsa, mutta lomautettiin toistaiseksi 24.4.1939. Talvisota oli päättynyt 13. maaliskuuta. Välirauhan aikana Salmenkangas määrättiin ryhmänjohtajaksi alajärveläisistä koottuun Pioneeripataljoona 30:een ja myöhemmin hänet siirrettiin Pioneeripataljoona 14:sta. Laurin sota päättyi vasta Lapin sodan jälkeen, kotiutuspäivä oli 24.11.1944. Kohti talvisotaa hän oli lähtenyt Kurejoelta 17.10.1939. Viisi vuotta elämästä siis meni.
Kirjassa käydään läpi myös kotirintaman työlästä arkea, sitä, kuinka raskaasti sota kosketti aivan jokaista suomalaista. Huomionsa saa myös esimerkiksi asekätkentä ja se, kuinka monen mieleen sota jätti ikuisen jäljen.
"Jatkuva kuoleman, vammautumisen tai läheisen menettämisen pelko ei poistu jälkiä jättämättä", Salmenkangas summaa kiistattoman tosiasian.
Lisäksi hän toteaa: "Räjähteiden kanssa työskentely, miinakentän purku tai korjaus varsinkin pimeässä ja kovalla pakkasella oli painajaismaista, moni aseveli oli menettänyt henkensä tai vammautunut vaikeasti".
Kamera oli jatkosodassa mukana
Lauri Salmenkankaan sotavuodet on sidottu sujuvasti osaksi Suomen sota-ajan keskeisiä tapahtumia. Tarpeettoman laajasti yleistä historiaa ei teoksessa kuitenkaan käsitellä vaan pääpaino on koko ajan itse asiassa eli Laurissa.
Erityisen arvokasta, ja myös elävöittävää, on teoksen runsas kuvitus. Salmenkangas oli hankkinut paljekameran kesällä välirauhan aikana ja se oli hänellä mukana ainakin jatkosodassa. Matti Salmenkangas kertoo, että tuolloin oli tapana teettää kuvista kopioita myös kavereille, joten osa kuvista on sitä satoa. Salmenkankaan ja hänen kavereiden kuvien lisäksi teoksessa on myös runsaasti esimerkiksi Museoviraston kuvia.
Valitettavasti Salmenkankaan alkuperäisille sotavuosikuville kävi sittemmin huonosti, sillä Salmenkankaalla kävi varkaita ja he veivät mukaansa muun muassa kuva-albumin, jossa alkuperäiset kuvat olivat. Kuvista oli jäänyt kirjoittajalle vain heikkoresoluutioset kuvat. Onneksi edes ne, koska teosta ne palvelevat erinomaiset ja laatu on aivan riittävä.
Mielenkiintoista kirjaansa Salmenkangas on toimittanut esimerkiksi Alajärven kirjastoon. Sitä voi ostaa myös kirjoittajalta itseltään.
Hän huomauttaa että sotien aiheuttamien vaurioiden pitäisi muistuttaa niitä ymmärtämättömiä, jotka liehittelevät väkivaltaa ja vihaa. Salmenkankaasta näyttää silti, että jokainen sukupolvi joutuu sodan tavalla tai toisella kokemaan. Olisi mukava todeta hänen olevan tässä asiassa väärässä.