Sunnuntaina saarnattiin ihmeellisestä tapahtumasta Jeesuksen, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa. Oltiin kirkastusvuorella (Markus 9:2-8). Oletko sinäkin ollut tänä kesänä juhlassa, jonne olisit halunnut jäädä pitemmäksikin aikaa, jopa asumaan? Olisi voinut tehdä majan ja pysyä arjen yläpuolella.
Ehkä jaksoit vielä lähteä hengelliseen kesäjuhlaan, jossa tavataan ystäviä, kuullaan Jeesuksesta ja lauletaan hänestä. Sana avautui ja tuli eläväksi, usko vahvistui. Hyvät muistot juhlamatkasta kantavat.
Jeesuksen ja opetuslasten hetki vuorella tiivistyi ihmeelliseen tapahtumaan. Jeesuksen verhosi taivaallinen kirkkaus ja kuului Isän ääni: ”Tämä on minun rakas poikani, kuulkaa häntä.”
Seuraan liittyi kaksi hahmoa: Mooses ja Elias. Puhuttiin siitä, mitä Jeesukselle olisi pian tapahtuva Jerusalemissa. Arvovieraat iäisyydestä tiesivät, mitä hänestä oli heidän kauttansa puhuttu.
Opetuslasten oli hyvä olla tässä pyhässä hetkessä ennen heitä kohtaavia kärsimyksiä. Pietari palasi kirkastusvuoren tapahtumaan kirjeessään vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Vanhan liiton pyhät poistuivat näkyvistä, ”eivätkä he nähneet kuin Jeesuksen yksin”. Kukaan ei kiinnitä huomiota itseensä vaan kirkastavat Jeesusta.
Jeesus on luvannut olla myös siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään. Kun kaikki ympäriltä katoaa, myös juhlavieraan voimavarat ehtyvät ajallaan. Sana jää. Hetki Raamatun äärellä arjen keskellä voi olla siunattu keidas, niin myös kotikirkon penkissä: Voi nähdä Jeesuksen yksin.
Sana on sinua lähellä, se on sinun suussasi ja sinun sydämessäsi. Se on se uskon sana, jota me saarnaamme (Room 10:8).
Kirkastusvuorelta laskeudutaan aina laaksoon. Siellä kohdataan oma vajavuus. Kohdataan myös monia, jotka eivät olleet vuorella mukana. Kysellään itseltä ja toisilta: onhan Jumalan armo Jeesuksessa omalle kohdalle kirkastunut?