Nykyään on tavallista epäillä vallankäyttäjiä ja oikeuslaitosta korruptiosta ja väärinkäytöksistä.
Ja varmasti onkin niin, että siellä, missä on ihmisiä, on myös aina mahdollisuus vääryyden tapahumiseen.
Sosiaalisessa mediassa etsitään ihan päivittäin syyllisiä huonosti menneisiin asioihin.
Kirkkovuoden viimeinen sunnuntai piirtää meidän eteemme kuvan viimeisestä tuomiosta. Silloin ei toteudu mikään huutoäänestys. Lahjomattomana tuomarina toimii Jeesus Kristus, joka tulee takaisin kirkkaudessaan ja kunniassaan.
Matteuksen evankeliumin luku 25 kertoo, miten tapahtuu jako kahtia. Ihmiskunta jaetaan vuohiin ja lampaisiin. Tuntuu arkielämälle vieraalta, että toisista sanotaan vain hyviä asioita, kun taas toisista ei löydy mitään hyvää sanottavaa.
En voi olla ajattelematta, että iankaikkiseen elämään menevät ovat saaneet osakseen täydellisen armon, joka peittää kaikki heidän syntinsä. Iankaikkinen rangaistus on meidän syntiemme tähden ansaittua, mutta iankaikkinen elämä on lahjaa.
Kun mietimme viimeistä tuomiota, en usko, että kukaan uskaltaa lähestyä aihetta ylpeästi ja itsevarmasti. Siihen meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa. Lopullinen hyvä tulee meille armosta, Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen tähden.
Tähän luottaen voimme mennä rohkeasti päätyyn asti.
Tuomiota odotellessa on hyvää aikaa opetella tuntemaan armo ja samalla myös armahtamaan lähellämme olevia saman tien kulkijoita.
Pastori Juha Vihriälä,
E-P:n ev.lut. Kansanlähetys