Ajat muuttuvat. Samoin ihmisen mieli.
80-luvulla elimme taloudellista nousukautta. Jokainen halusi suuren talon, kesämökin ja pari autoa. Mieluummin isomman kuin naapurilla. Lainarahalla mässäiltiin, vaikka korot olivat korkealla.
90-luku toi sitten maahamme syvän laman, joka vei monen yrityksen, työpaikan ja jopa kodin. Se pysäytti monet miettimään, mikä elämässä on tavoittelemisen arvoista.
Omakotitaloa maksettiin ja remontoitiin. Kun se oli vihdoin maksettu, huomattiin, että nyt se on liian suuri. Ihmeteltiin, kuinka pian lapset lensivätkään pesästä!
Nykyään kaikki nuoret eivät tahdo omistaa taloa. Monet eivät halua itse omistaa mitään asuntoa. Jotkut rohkeat ovat jopa luopuneet hyväpalkkaisesta virastaan Etelä-Suomessa ja muuttaneet maalle luonnon syliin vaatimattomiin oloihin. Pakoon nykyelämän sykettä.
Itse olen asunut kolmessa eri omakotitalossa. Yhtä niistä remontoimme mieheni kanssa kolmekymmentä vuotta. Pari vuotta sitten muutimme yli puolet pienempään rivitaloasuntoon.
Vähemmän siivoamista, vähemmän turhaa tavaraa, vähemmän kuluja, vähemmän remontteja ja vähemmän pihatöitä. On tuntunut hyvältä.
Ostin myös pienemmän auton. Vähemmän kuluja, vähemmän päästöjä, mutta enemmän ketteryyttä, mukavuutta ja ehkä myös kilometrejä. On tuntunut hyvältä.
Muutos on usein hyvästä. Suosittelen!
Leila Peura