Alajärven koulujen viidennen ja kahdeksannen luokan pojista fyysinen toimintakyky on mahdollisesti terveyttä ja hyvinvointia kuluttavalla tai haittaavalla tasolla lähes kolmasosalla. Tämä selvisi valtakunnallisesta Move!-mittauksesta. Eli ollaan rapakunnossa. Tytöillä huonokuntoisten osuus on noin neljännes mittaukseen osallistuneista.
Maanantaisin Alajärven yläkoululla järjestetään ohjattua välituntiliikuntaa. Pihalla on paljon porukkaa ja pallonheittoon jonotetaan. Houkuttimena on hyvää, sillä onnistuneesta suorituksesta palkintona on tikkari. Tarjolla on myös kahvia, ja sehän maistuu pakkaspäivänä. Jonosta ehtii haastatteluun kahdeksasluokkalainen Ossian Rentola.
Rentola kertoo harrastavansa moottoriurheilua ja pyöräilevänsä koulumatkan. Ohjattu välituntiliikunta on pojan mielestä mukavaa.
– Onhan se, kun saa tikkarin, jos onnistuu. Välitunneilla en muuten oikein liiku, mutta minulla on valinnaisia liikuntakursseja. Niistä koripallo on parasta. Ja aamulla pelattiin jo sählyä, poika kehuu.
Liikunnan tärkeydestä puhutaan
Pesäpalloa harrastava Elmeri Heikkilä käy viisi kertaa viikossa harjoituksissa. Hän kertoo, että välkällä kaveriporukka liikuskelee kävellen ympäri pihaa.
– Koulussa on tarpeeksi mahdollisuuksia liikkua ja kaveripiiri on ihan ok liikkujia. Ehkä on niitäkin, joiden pitäisi liikkua enemmän. Sanoisin, että koulu kyllä kannustaa tarpeeksi liikkumaan, Heikkilä toteaa.
Kahvittelemasta löytyy Amos Linnanmäki. Hän ei tällä kertaa osallistunut pallonheittoon pitkän jonon vuoksi.
– Liikun jonkun verran ja ainakin pyöräilen pysäkille. Välitunneilla enimmäkseen istuskellaan. Välitunneilla voisi olla enemmän liikuntaa, josta saisi palkinnon, Linnanmäki miettii.
Kaikki kolme poikaa ovat kahdeksasluokkalaisia ja osallistuivat viime vuoden puolella järjestettyyn Move!-testiin. He myös olivat sitä mieltä, että koulussa puhutaan liikunnan tärkeydestä.
Puhelimet pois välkältä
Tyttöjen kanssa jutustellessa kiteytyy totuuksia, jotka liittyvät vahvasti nuorten ja lasten liikunnan määrään: perheen esimerkki, kaveripiiri, lajiharrastus ja kännykät.
7.-luokkalainen Lumia Haukkala liikkuu kavereiden ja perheen kanssa.
– En varsinaisesti harrasta, mutta käymme yhdessä vaikka kävelyllä. Kouluun tulen linja-autolla ja kävellen. Välitunnilla liikuntajuttuja voisi olla enemmän.
8.-luokkalainen Inka Pitkänen luettelee lajeikseen lentopallon, laskettelun ja luistelun. Hän pelaa mielellään pingistä ja myös heittää palloa, silloin kun se on välitunnilla mahdollista.
– Itse liikun paljon ja ne, jotka harrastavat jotain urheilulajia, liikkuvat tarpeeksi, Pitkänen toteaa.
Hänellä on antaa myös painava neuvo välituntiliikunnan lisäämiseksi.
– Välkältä voisi ottaa oppilailta puhelimet pois, koska niitä katsotaan paljon. Eihän siitä kaikki tykkäisi, mutta sitten olisi enemmän muuta tekemistä ja se olisi hyvä juttu, Pitkänen painottaa.
8.-luokkalainen Maarit Saarela käy ahkerasti kolme-neljä kertaa viikossa kuntosalilla. Treenaaminen on monipuolista ja treenin jälkeen tyttö kertoo pulahtavansa toisinaan uimaan. Kävelyllä hän käy yhdessä perheenjäsenten kanssa.
– On tärkeää liikkua ja siitä tulee tosi hyvä mieli. Aluksi voisi mennä vaikka kavereiden kanssa, jos tuntuu, ettei yksin uskalla, hän kannustaa.
Välituntitoimintaa tyttö pitää myös tärkeänä.
– Tässä näkyy aina paljon ihmisiä. Kun lumet sulavat, pelataan koripalloa, pingistä ja jalkapalloa. Koulussa on kyllä paljon mahdollisuuksia liikkumiseen, tyttö vakuuttaa.
Kyllä pitää huolestua
Tällä silmäyksellä tuntuu, että koululaisilla on intoa liikkumiseen. Mistä liikuntatestin huonolta näyttävä tulos siis kertoo?
Liikkuva koulu -hankkeen hanketyöntekijä, fysioterapeutti Miia Kangastie sanoo tulosten vaihtelevan vuosittain. Viime vuonna viitosluokkalaisista pojista ja tytöistä huonokuntoisia oli yli puolet. Samojen oppilaiden tuloksissa on myös positiivista kehitystä.
– Vuonna 2021 viitosluokkalaisten poikien osuus on ollut 46,6 prosenttia. Nyt tämä sama poikaporukka teki testit kasiluokalla ja huonokuntoisten määrä on tipahtanut 28 prosenttiin, Kangastie luettelee.
– Ja tyttöjen osalta sama juttu. Vuonna 2021 vitosluokkalaisista tytöistä 45 prosenttia oli huonokuntoisimpia. Samat tytöt nyt tekivät testit nyt 8-luokalla ja prosentti oli enää 25, Kangastie jatkaa.
Vaikka yhden vuoden tuloksiin ei voi sokeasti tuijottaa, myöntää Kangastie, ettei tilanne mitenkään hyvä ole.
– Kun ollaan siellä kolmessa- tai neljässäkymmenessä prosentissa, niin kyllä siitä pitäisi jo huolestua.
Valtavat tasoerot
Huolissaan on myös yläkoulun pitkäaikainen liikunnanopettaja Jyrki Paavola. Hän nostaa tikunnokkaan nykyajan: kännykkäaikana ei enää tarvitse pyöräillä katsomaan, onko kaveri kotona ja arkiliikunta on vaihtunut ulkopeleistä someen ja pelikonsoleiden liikutteluun.
– Ihmiset eivät liiku. Eihän se sen kummoisempi juttu ole. Tämä on siis kaukana ydinfysiikasta. Jos on huono kunto, niin se tarkoittaa, että ei liikuta tarpeeksi. Ja miksi me emme liiku tarpeeksi? Meillä on kaikkea muuta tällä hetkellä sen korvaavaa, Paavola summaa.
Paavolan mukaan arjessa ei ole tyhjiä aikoja, jotka keksittäisiin täyttää liikunalla.
– Jos sinulla on tyhjä hetki, niin ensimmäisenä sinä otat puhelimen käteesi ja rupeat pelaamaan jotain kännykkäpeliä. Et lähde liikkumaan.
Opettajan mukaan urheilullisesti nuoret ovat jakaantuneet aina taitojensa ja aktiivisuutensa mukaan. Käyrät vain ovat muuttanet muotoaan huolestuttavaan suuntaan.
– Keskitasoisiakaan enää ei ole kuin muutama. Huonojen määrä lisääntyy ihan radikaalisti. Tasoerot ovat valtavia. Koulumaailmassa se näkyy.
Vanhemmille herätys
Opettajan mukaan vanhemmilla on nykyään tapana suojella lapsia liikaa. Heitä ei tohdita päästää hyppimään ja kiipeilemään. Myös kouluun kuskataan autoilla, jos on pakkasta, sataa tai on liukasta. Tai olipa sää mikä tahansa.
– Kiltit vanhemmat hankkivat lapsille sähköskuutteja, mönkkäreitä, mopoja ja sähköavusteisia polkupyöriäkin. Ne ovat todella hienoja laitteita, mutta ei niillä hirveästi kuntoa kehitetä.
Paavola kehottaa vanhempia nykäisemään itseään hereille lasten liikkumattomuuden suhteen. Hän kannustaa vanhempia lähtemään ulos pelaamaan ja urheilemaan jälkikasvun kanssa. Kokenut kasvattaja myös vakuuttaa, etteivät lapset vaadi vanhemmiltaan mitään supersankaruutta.
– Vaikka se tuntuu tylyltä sanoa, ei vanhemmillakaan ole enää aikaa leikkiä tai lähteä kentälle pelaamaan lastensa kanssa futista tai opettamaan keihäänheittoa.
Kun äiti tai isä paiskaa keihästä lastaan pidemmälle, ihailun määrällä ei ole mittaa. Paavola uskoo, että lapselle syttyy halu oppia samaa. Oman kännykän selaamisesta luopuminen hetkessä olisi sen väärti.
– Jos menet oman muksusi kanssa urheilemaan, niin oma isä tai äiti on aina lapsen suurin idoli.
Move! on perusopetuksen 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille tarkoitettu fyysisen toimintakyvyn valtakunnallinen mittaus- ja palautejärjestelmä, jonka keskeisenä tarkoituksena on kannustaa omatoimiseen fyysisestä toimintakyvystä huolehtimiseen.
Mittaustuloksia hyödynnetään esimerkiksi koulujen liikunnanopetuksessa, kouluterveydenhuollon järjestämissä terveystarkastuksissa sekä valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten hyvinvointitoimenpiteiden suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa.
Testauksessa mitataan fyysisiä ominaisuuksia (kestävyys, nopeus, voima ja liikkuvuus), motorisia taitoja (tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaidot) sekä havaintomotorisia taitoja.
