Kahdeksan eteläpohjalaista aluevaltuutettua seitsemästä eri kunnasta tuo esille huolensa sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudesta pienissä kunnissa ja taajamissa. He toteavat, että jo esitetyt ja valmisteilla olevat sopeuttamistoimet vaikuttavat merkittävästi palveluiden saatavuuteen eri puolilla Etelä-Pohjanmaata.
"Säilyvätkö sote-palvelut jatkossa riittävinä ja saavutettavina jokaiselle eteläpohjalaiselle", he kysyvät.
Allekirjoittaneiden joukossa ei ollut alajärveläisiä. Se on sikäli ymmärrettävää, koska supistuksia Alajärven terveyskeskuksen toimintaan ei ole esitetty. Se on sentään hyvä.
Allekirjoittaneet olivat Karijoelta, Evijärveltä, Soinista, Kuortaneelta, Vimpelistä, Isojoelta ja Kuortaneelta.
He muistuttavat, että heidän huolensa koskee muitakin keskustaajamia kuin vain heidän varsinaisesti edustamiaan. Listalle päätyvät lisäksi Lehtimäki, Kortesjärvi, Alahärmä, Ylihärmä, Jurva, Ylistaro ja Peräseinäjoki.
"Sote-pisteiksi luokitellut 14 taajamaa jäävät esityksessä epämääräiseen tarpeen mukaan tuotettavien palveluiden tilaan. Tämä lisää ennestään monimutkaisen palvelukokonaisuuden sekavuutta ja vaikeuttaa kuntalaisten mahdollisuutta ymmärtää, mistä mitäkin palveluita jatkossa saa", kannanoton laatijat arvioivat.
Monessa pienessä kunnassa ja taajamassa eletään nyt epävarmuuden ja huolen keskellä. ”Tarpeenmukaisten palvelujen kategoria" vaikuttaa kieltämättä aika hyhmäiseltä käsitteeltä. Mitä siis mistäkin saa?
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaat ovat halutessaan voineet noin parin vuoden ajan seurata jatkuvaa keskustelua siitä, että säästöjä on löydyttävä ja onhan aktiivisesti haettukin. Uskoisin, että kisaväsymystä on jo monellakin ilmassa, sillä niin monet yt-neuvottelu- ja säästöuutiset on parin vuoden sisällä luettu.
Hyvin moni on ehkä jo alistunut siihen, että "kunhan nyt edes noin 20 kilometrin säteellä säilyisi jotain."
15. joulukuuta koolla oleva aluevaltuusto on jättimäisten ja kauaskantoisten asioiden äärellä. Säästöjä on haettava, mutta toivottavasti ei sentään täysin syrjäseutujen hyvinvoinnin kustannuksella. Ei ikääntyvän väestön palvelutarvekaan ei katoa, vaikka palvelupiste katoaisi kartalta. Myös ensihoitoon kaavaillut leikkaukset voivat kasvattaa keskuspaikkojen ja etäisten taajamien välistä kuilua.
Terveyspalvelujen saannin viivästyminen maksaa aina enemmän: kun ongelmiin päästään käsiksi liian myöhään, korjaukset ovat moninkertaisesti kalliimpia niin rahallisesti kuin inhimillisesti.
Lopulta kyse on siitä, kuinka kauas palvelut voidaan ihmisistä siirtää ennen kuin koko järjestelmän perusta alkaa horjua.