Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun finaali ratkaistaan tänään Espoossa järjestettävässä tapahtumassa.
Kaikkiaan 47 kilpailuun osallistuneesta viimeiseen vaiheeseen on edennyt 12 finalistia, joiden joukossa on Soinin kunta markkinointitoimenpiteellään MuoviSampo – Luonnostaan huipulla.
Iltapäivällä kello 14 alkaen loppukilpailussa olevat työt esittäytyvät ja illan gaalassa julkaistaan voittajat.
Jännityksen tiivistyessä Soinin kunta on julkaissut kilpailuesittelyissä näytettävän videoesityksensä .
– Jokaisella työllä on korkeintaan 8 minuuttia aikaa framilla. MuoviSampo oli moninainen käytännön toteutus, jonka esittelyyn menee oma aikansa. Meidän on kuitenkin tärkeä tuoda esille siinä kuntamarkkinoinnin näkökulma, sen taustalla oleva kuntastrategian painopistealueet ja sidosryhmien osallistaminen, joka oli olennainen osa ainutlaatuista markkinoinnin ideaa, kertoo kunnanjohtaja Juha Viitasaari.
MuoviSampo toteutettiin syksyn ja talven 2018 aikana.
Toiminnan koordinaatiosta vastasi Soinin 4H-yhdistys. Soinin kunta oli vahvasti mukana kuntamarkkinoinnin painotuksella. Kokeilu toteutettiin paikallisena, mutta se osallistui Sitran Maapalloliigaan, jossa se palkittiin parhaana kokeiluna.
Kilpailu toi toimintaan 10 000 euron rahoituksen, mutta markkinointi toteutettiin pääasiassa sähköisiä kanavia, sidosryhmiä ja muuta huomiota hyödyntämällä.
– Saimme loistavia kumppaneita niin paikalliselta kuin kansalliselta tasolta. He hyödynsivät kokeilua omassa viestinnässään levittäen samalla sanaa Soinin edelläkävijyydestä, vastuullisuudesta ja luonnonläheisestä profiilista.
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailujen loppusuoralla on vahva eteläpohjalaisedustus, sillä Seinäjoki on mukana kahdella markkinointitempauksellaan, Taivastelijalla ja Avaruuden pääkaupungin lanseerauksella.
MuoviSampo joukkueessa olivat toiminnanjohtaja Saija Källi ja toiminnanohjaaja Suvi Osala Soinin 4H-yhdistyksestä, kunnanjohtaja Juha Viitasaari ja projektipäällikkö Johannes Aalto Soinin kunnasta, TKI-asiantuntija Kari Laasasenaho Seinäjoen ammattikorkeakoulusta ja hanke- ja kv-koordinaattori Jenni Savolainen Kuudestaan ry:stä.
Kaikki Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun semifinalistit
Boring - Helsinki Ring of Industry, KUUMA-seutu liikelaitos
Häät linnassa, Hämeenlinnan kaupunki ja Linnan Kehitys Oy
Jääkarusellifestivaali, Lohjan kaupunki
Kaupunkiveneet, Espoon kaupunki
Kylien Kolari, Kolarin kunta
MuoviSampo - Luonnostaan huipulla, Soinin kunta
Porvoon kestävän elämäntapojen kiihdyttämö, Porvoon kaupunki
RAUMA - LUPA MENESTYÄ!, Rauman kaupunki
Senioriräppärit, Mainostoimisto KMG Turku / Turun seudun joukkoliikenne, Föli
Seinäjoki - avaruuden pääkaupunki, Seinäjoen kaupunki
Taivastelija Avaruuden pääkaupunkiin, Seinäjoen kaupunki, Into Seinäjoki Oy
#näkemys kaupungista, Lahden kaupunki
Katso soinilaisten video tästä linkistä !