"Leikeissä sattuneessa onnettomuudessa loukkaantui Menkijärvellä kolme lasta", kertoo Helsingin Sanomat uutisessaan 18.7.1955.
Autonromun bensiinitankin räjähdyksessä yksi lapsi sai sirpaleista pahoja haavoja ja kaksi sai lieviä vammoja. Uutinen kertoo tapahtumista tarkasti loukkaantuneiden nimet mainiten.
– Muistan tapauksen elävästi, vaikka onhan siitä kulunut jo pian 70 vuotta. Eihän se hääppöseltä tuntunut, kun minä istuin sen räjähtäneen bensatankin päällä, sanoo Jorma Peltonen. Hän asuu nykyisin Seinäjoella.
Helsingin Sanomien uutinen kertoo, että tuolloin 13-vuotias Jorma Peltonen lensi useita metrejä ilmassa, mutta ei saanut pahoja vammoja. Sen sijaan hänen pikkusiskonsa sai vammoja rintaansa ja raajoihinsa.
– Pikkusisko Tellervohan loukkaantu aika pahoon ja oli sairaalassa viikkoja. Mutta kaikista niistä vaan on selevitty, Peltonen sanoo.
Peltosten vanhemmat Lauri ja Rauha pitivät Menkijärvellä kauppaa ja isä-Lauri oli myös kuorma-autoilija. Niin myös perheen pojat kasvoivat automiehiksi. Jorma toimi Seinäjoella Sarpon linja-autonkuljettajana eläkkeelle jäämiseensä saakka.
Räjähdyspaikalla tuolloin oli myös naapurissa asunut Esko Orava. Hän sai räjähdyksessä palovammoja, mutta sanoo päässeensä onnettomuudessa vähimmällä. Tukka oli syttynyt tuleen, mutta hän sai sen itse sammutetuksi. Hän ei muista lukeneensa asiasta lehdestä, tapahtumasta kyllä puhuttiin kylällä.
– Minähän olin vielä niin nuori, etten ole lehtiä varmaan seurannutkaan, hän sanoo.
Samoin paikalla oli Esko Oravan veli Jouko. Tapahtumahetkellä hän oli vasta 6-vuotias, joten henkilökohtaiset muistot tapahtuneesta ovat varsin hatarat. Aivan jokaisen tapahtumapaikalla lapsen nimeä ei siis uutisessa lueteltu. Jorma, Esko ja Tellervo kuitenkin.
Nimet ennen vailla suojaa
Juttu räjähdyksestä on kuvaava esimerkki tuon ajan tavasta uutisoida onnettomuuksista nimien kera. Tapa oli yleinen aina 1960-luvulle saakka. Viime vuosisadan alussa kirjoittelu oli aika suorasukaista, juttuihin liitettiin usein myös tekijöiden tai uhrien omaiset sekä asiaan liittyvät huhut ja kirjoittajan omat epäilyt.
Journalismi on sittemmin kehittynyt. Ensimmäiset etikettisäännöt Suomen sanomalehtimiehille saatiin vuonna 1957. Säännöissä kerrottiin, että ”Pyri suojelemaan yksityiselämää, älä puutu siihen. Arvostellessasi alle 18-vuotiaan tekoja, katso hänen menneisyyttään, kotiaan ja ympäristöään; hän on ehkä yhteiskunnan onnettomuuslapsi.”
Onnettomuuden uhrin asemaa on Suomessa tutkittu aika vähän, toteaa tutkielmassaan Teijo Kuusela (pro gradu, JY 2005). Tutkielmansa hän teki Myyrmäen tapahtumien jälkeen.
Tutkielma toteaa, että Suomessa Lapuan patruunatehtaan räjähdys vuonna 1976 oli ensimmäinen onnettomuus, jonka jälkeen tarkasteltiin tieteellisesti uhrien psyykkisiä reaktioita ja henkistä selviämistä.
Tapahtumasta tehdyssä perhepsykiatrisessa seurantatutkimuksessa todettiin tiedotusvälineiden osalta, että onnettomuusperheet kokivat toimittajien käyttäytymisen pääasiassa korrektina ja tunkeilemattomana, mutta toisaalta pelottavan teknisenä yrityksenä päästä kiinni sensaatioihin, tutkielma toteaa.
Lehtimiehen ohjeet kehittyvät
Viime vuosisadan alun lehtien suorasukainen kielenkäyttö onnettomuus- ja rikosuutisissa voi nykylukijassa nostattaa kulmakarvoja.
Mutta jo vuoden 1968 ohjeissa mainitaan muun muassa, että ”Suojele rikoksen uhria. Suojaa omaisia. Vältä ylikuvailua, väritystä ja kiihkoa.”
Journalistin ohjeita on ajantasaistettu joka vuosikymmenellä, tuoreimmat ovat vuodelta 2011. Niissä kerrotaan, että ”Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita.”
Tuoreimmat journalistin ohjeet löytyvät Julkisen sanan neuvoston sivuilta.