Oli taas juhannusaika ja meidänkin mökin porraspäähän laitettu koivut, niin kuin parempienkin ihmisten tapana oli.
Olihan siinä juhlan tuntua istua portailla ja haistella koivun tuoksua, ottaa koivun lehti käteen ja rusentaa sitä kädessä, jolloin siitä tuli ihana tuoksu.
Isä oli ostanut viiden litran mehukannun appelsiinimehua, jota sitten vedellä laimennettiin.
Olihan se erittäin hyvää, vielä kun kuvitteli, että se on oikeata limunaatia. Vaikka eihän se ollut - oikea limunaatipullo maksoi niin paljon, että jo kolmen pullon hinnalla sai tuon lekkerikekkerikannun, joksi me sitä kutsuimme.
Lisäksi meille oli ostettu oikea voipaketti, kun meillä oli yleensä vain margariinia. Olihan se juhlaa laittaa oikein voita leivän päälle.
Toki äiti oli laittanut voin astiaan ja joukkoon kaksi pakettia Suvikulta-margariinia pulttaamalla ne yhteen.
Meillä oli siten paljon voita. Tai ainakin siinä oli voin maku, vaikka oli Suvikullalla jatkettu.
Meillä ei ollut jääkaappia, mutta toisaalta, emmehän sitä tarvinneetkaan, kun ei ollut paljon, mitä olisimme sinne laittaneet.
Voin, maidon ja perunat säilytimme keittiön lattian alla.
Lattiaan oli tehty aukko ja lattian alle kaivettu metrin syvä kuoppa, joka oli kooltaan 2 x 2 metriä. Kuopassa oli lautaseinät ja maalattia.
Erään kerran nostin lattialuukun ja hain sieltä appelsiinimehua.
Laitoin sen tyhjään limunaatipulloon ja menin rappusille juomaan. Naapurien pojat luulivat, että oikein limunaatia juon, enkä sanonut, että vain mehua.
Olin unohtanut sulkea luukun ja siskoni oli sinne tipahtanut ja rupesi kovasti itkemään. Äiti nosti siskon pois kellarista.
Onneksi ei ollut käynyt kuinkaan, kun oli pehmeä maapohja, sisko oli vain kovasti säikähtänyt.
Minä säikähdin vielä enemmän ja juoksin meidän lähellä olevaan maakuoppaan. Sieltä seurasin, mitä meillä tapahtuu: lähteekö isä lääkäriä hakemaan vai onko vielä pahemmin tapahtunut?
Kuopassa istuin ja itkin enkä uskaltanut kotiin mennä.
Sitten äiti huusi minua ja käski tulla sisälle.
Itkuisena sitten menin sisälle. Äiti näki, että olin kärsinyt jo tarpeeksi eikä minua sen kummemmin torunut, sanoi vaan, että enää minun ei saa kellarista mitään hakea.
Ja siskoni oli jo iloisella päällä.
Jarmo Raivio