Kuntien omistamat yhtiöt vastaavat miljardien eurojen omaisuudesta ja palveluista, jotka näkyvät kuntalaisten arjessa joka päivä. Energia, vesi, toimitilat, satamat ja monet muut yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömät palvelut ovat niiden vastuulla.
Hallituksissa tehtävät päätökset vaikuttavat suoraan kuntalaisten maksuihin, palveluiden laatuun ja siihen, kuinka vastuullisesti yhteistä omaisuutta hoidetaan. Siksi on perusteltua kysyä, miksi kuntayhtiöiden hallituspaikkoja jaetaan edelleen liian usein poliittisten voimasuhteiden eikä osaamisen perusteella.
Monessa kunnassa hallituspaikkojen jako alkaa siitä, kuinka monta paikkaa kukin puolue saa. Vasta tämän jälkeen tarkastellaan, löytyykö ehdokkaista yhtiön toiminnan kannalta tarvittavaa osaamista. Järjestys on väärä. Ensin pitäisi määritellä, mitä osaamista yhtiö tarvitsee, ja vasta sen jälkeen valita siihen tehtävään parhaat henkilöt.
Hallituspaikka ei ole palkinto pitkästä puolueaktiivisuudesta, eikä korvaus menetetystä luottamustoimesta. Se on vastuutehtävä, jossa tehdään päätöksiä kuntalaisten omaisuudesta, investoinneista ja tulevaisuudesta. Kuntayhtiöiden toimintaympäristö on vuosi vuodelta vaativampi, ja hallituksilta odotetaan taloudellista osaamista, strategista näkemystä, riskienhallinnan ymmärrystä ja kykyä arvioida suuria investointeja.
Poliittinen tausta ei tee kenestäkään huonoa hallituksen jäsentä. Kunnallisessa päätöksenteossa toimivilla henkilöillä on usein arvokasta kokemusta ja paikallistuntemusta. Ongelma syntyy silloin, kun puoluekirja muuttuu tärkeämmäksi valintaperusteeksi kuin osaaminen. Kuntayhtiön hallituksen jäsen ei istu pöydässä puolueensa edustajana vaan yhtiön edunvalvojana.
Poliittinen ohjaus kuuluu valtuustolle ja omistajaohjaukselle. Niiden tehtävänä on asettaa tavoitteet ja linjata omistajan tahto. Hallituksen tehtävä on puolestaan huolehtia siitä, että yhtiötä johdetaan ammattimaisesti, tehokkaasti ja vastuullisesti. Kun nämä roolit sekoittuvat, päätöksenteko alkaa helposti nojata poliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen liiketaloudellisen harkinnan sijaan.
Se näkyy viivästyneinä investointeina, heikkona riskienhallintana ja päätöksinä, joita ei tehdä yhtiön vaan politiikan näkökulmasta. Lopulta lasku päätyy kuntalaiselle joko korkeampina maksuina, heikompina palveluina tai kasvavana verorasituksena.
Ratkaisu ei olisi monimutkainen. Jokaisen merkittävän kuntayhtiön hallituksessa tulisi olla vähintään yksi aidosti riippumaton hallitusammattilainen, jonka valinnan perusteena on osaaminen eikä poliittinen asema. Hänen tehtävänsä ei olisi syrjäyttää luottamushenkilöitä vaan täydentää hallituksen osaamista, tuoda ulkopuolista näkemystä ja varmistaa, että päätöksiä tarkastellaan riittävän kriittisesti.
Jo yksi riippumaton jäsen voi muuttaa hallitustyöskentelyn laatua. Hän voi kysyä, ovatko investoinnit aidosti kannattavia, onko riskit arvioitu realistisesti ja perustuuko päätös yhtiön etuun vai poliittiseen mukavuuteen. Usein juuri nämä kysymykset ratkaisevat päätösten laadun.
Keskustelu kuntayhtiöiden hallituksista voidaan lopulta tiivistää yhteen kysymykseen: valitaanko tehtävään henkilö siksi, että hän on paras mahdollinen osaaja, vai siksi, että hänelle katsotaan kuuluvan paikka.
Jos vastaus on jälkimmäinen, ongelma ei ole osaajien puute. Ongelma on se, että vallasta ei haluta luopua.