Olin itsenäisyyspäivän edellä allapäin. Harmittelin jo etukäteen sitä, että itsenäisyyspäivälle oli odotettavissa erilaisten ääriryhmien kokoontumisia ja mielenosoituksia, joiden kärjistyminen mellakoinniksi himmentäisi arvokkaan päivän loistoa.
Mieliala laski entisestään sunnuntaiaamuna, kun uutiset kertoivat Imatralla tapahtuneesta, kolmen henkilön kuolemaan johtaneesta surmatyöstä. Erilaisilla netin ja sosiaalisen median sivustoilla harrastettu perättömien tietojen levittäminen ja paikoin jopa kuolemalle irvailu kiukuttivat. En voinut olla miettimättä, ansaitsevatko toisten kuolemasta iloitsevat ihmiset tämän Suomen, jonka puolesta isämme ja isoisämme taistelivat?
Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen ensimmäinen lukukappale oli Saanaajan kirjan yhdeksännestä luvusta. Siinä piili suuri viisaus, joka kuuluu seuraavasti:
”On parempi kuunnella viisaan hiljaisia sanoja kuin houkkien johtajan huutoa.”
Tässä ajassa eniten huomiota tuntuu saavan se, joka huutaa kovimmin. Toivoisin ihmisten kuitenkin muistavan tuon Vanhan testamentin viisauden. Kova ääni ei takaa sitä, että huutajan viesti olisi totta. Joku voi levittää väärää tietoa tietämättään, mutta valitettavasti on myös niitä, jotka tekevät sitä tietoisesti. Heitä ohjaa teossaan jokin salainen motiivi, joka voi olla esimerkiksi halu lietsoa pelkoa tai eripuraa.
Monet riidankylväjistä väittävät olevansa Suomen, isänmaan asialla, mutta se ei pidä paikkansa. Hyökkäämällä suomalaisten yhtenäisyyttä vastaan he loukkaavat niitä arvoja, joiden puolesta sodan kokeneet ja jälleenrakentamiseen osallistuneet sukupolvet taistelivat.
Ella Nurmi