Kun olin pieni seurakunnan päiväkerholainen 80-luvulla, sain lähtemättömän opetuksen siitä, kuka on minun lähimmäiseni. Hämmästyksekseni se ei tarkoittanutkaan vain lähimpiä perheenjäseniä ja kavereita, vaan lähimmäisiäni ovat myös ne, jotka asuvat kaukana, muissa maissa ja toisenlaisissa kulttuureissa.
Päiväkerhon opetustuokio oli pohjana pysyvälle elämänarvolle kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden ja luovuttamattoman ihmisarvon tunnustamisesta.
Jeesuksen sanoma ja toiminta lähimmäisen rakastamisesta oli radikaalia ja rajoja rikkovaa. Hän kohtasi lähimmäisen spitaalisissa, veronkantajissa, hyljeksityissä naisissa, samarialaisissa ja ei-juutalaisissa pakanoissakin. Ristillä hän vielä rukoili vainoojiensa puolesta.
Minkälaiset lähimmäisyyden kehät voisivat omalla kohdallani laajentua lähipiiristäni koskemaan niin lähellä, täällä Alajärvellä, kuin aina maan äärissä olevia erilaisissa elämäntilanteissa ja –haasteissa olevia lähimmäisiäni?
Jos suljemme silmämme ja käännämme katseemme pois, jotain meissä itsessämmekin sulkeutuu.
Jeesuksen lempeä käsky minulle on rakastaa Jumalaani yli kaiken ja lähimmäistäni niin kuin itseäni. Lempeä se on siksi, että se on myös minulle parhaaksi.
Rakkauteen kuuluvat myös rakkauden teot. Meillä kaikille on mahdollisuus ojentaa kätemme lähelle ja kauas varoillamme tai ajallamme.
Jos jaksoit lukea tänne asti, niin esitän sinulle nyt haasteen.
Sunnuntaina starttaa valtakunnallinen ja perinteinen Kirkon yhteisvastuukeräys. Tule mukaan Alajärven kirkkoon Kynttilänpäivän messuun kuuntelemaan, miten apu yltää lähimmäisillemme lähelle ja kauas, ja miten itse voisit olla varoillasi tai ajallasi mukana.
Elina Matila