"Levolle laske Luojani, armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi."
Tämä iltarukous on eräs tunnetuimpia rukouksia ja monet ovat oppineet sen lapsena. Monet ovat laskeneet tämän rukouksen turvin päänsä tyynyyn ja sitä kautta uneen. Toivon mukaan tämä iltarukous on myös seurannut sinun elämääsi tähän päivään asti.
Lapsi, joka rukouksen oppii tuskin ymmärtää rukousta kovin hyvin. Vanhempanakin rukous tulee usein luettua ajattelematta enempää sen sisältöä. Minäkin rukoilin sitä pienenä. Rukous oli tarkoitettu Taivaan Isälle, eikä oikeastaan Hänelle, kenelle se olisi kuulunut.
Hänelle, jolla on neljässä evankeliumissa 46 eri nimeä. Jeesus nimi on Raamatussa 949 kertaa. Sen muoto Voideltu, eli Kristus 558 kertaa. Hänestä sanotaan, että Hänen nimensä on myös Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä ja Rauhanruhtinas.
Hän on kaikin tavoin ainutlaatuinen: Hänen syntymänsä, Hänen luonteensa, Hänen ihmeensä. Hänen opetuksensa, Hänen elämänsä, Hänen kuolemansa. Hänen ylösnousemuksensa ja Hänen taivaaseen astumisensa.
Ajattele: Vastasyntyneenä Hän sai ihmisiä liikkeelle paimenista, idän tietäjiin ja jopa kuninkaisiin saakka. Lapsena Hän hämmensi juutalaiset oppineet. Hän ei opiskellut lääketiedettä, mutta Hän paransi sairaampia, kuin yksikään lääkäri. Herätti, jopa kuolleen. Hän ei ikinä kirjoittanut yhtään kirjaa, mutta minäkin olen lukenut satoja Hänestä kirjoitettuja kirjoja.
Hän ei tehnyt yhtään laulua, mutta Hän on tuhansien laulujen aihe. Hän ei luonut armeijaa, mutta Hänellä on tänäänkin miljoonia vapaaehtoisia.
Raamattu opettaa, että Hän hakee eräänä päivänä omansa taivaan kotiin. Kuuluthan sinäkin Hänen joukkoihinsa?