Tämän vuosikymmenen alku jää historiankirjoihin aikana, jolloin "kaikki" kallistui ja samalla kauppojen värikkäät alelaput ylittivät uutiskynnyksen. Kuka muistaa, että koskaan aikaisemmin olisi kirjoitettu artikkelikaupalla asiaa huomenna vanhaksi menevästä jauhelihasta?
Kuvakirjastoissa kuvilla on nimet ja alelaputettujen tuotteiden kuviin sopii moni isompi aihe. Köyhyys, nälkä, rahapula ja syrjäytyminen tulevat ehkä ensimmäisenä mieleen, mutta myös ympäristöteko, tulevaisuus ja ilmastonmuutos liitetään hävikkiruoka-ajatukseen.
Itsekseni olen pitkään miettinyt alelappujen kohdalla myös moraalia ja sitä, kenellä olisi oikeus ostaa rutkasti halvempaa ruokaa. Ajatus vahvistui erityisesti tehdessäni juttua Alajärven ruokajakelusta. Jutussa kerrottiin, ettei alelaputettua ruokaa tahdo enää jonottajille riittää.
Löydän hyvin usein itseni tiirailemassa etenkin lihahyllyn edessä, olisiko siellä jotain aletuotetta, josta pyöräyttää päivän ateria. Mutta yhtä usein olen tökännyt itseni näköistä voodoo-nukkea neulalla ja muistuttanut, että sinulla on työpaikka, jätä aleruoka niille, joilla sitä ei ole.
Mikä sitten on oikein ja väärin? Päätyisikö päivämääräruokaa lopulta roskiin, jos sitä ei hyllystä kilvan noukittaisi?
Toinen asia, jota usein kauppareissulla mietin jäädessäni katselemaan kassaliven tapaan edellä olevan ostoksien siirtymistä kärrystä hihnalle, on aletuotteiden hamstraus.
Pääsääntöisesti tuotteissa on käyttöaikaa hyvin lyhyesti. Me suomalaiset olemme tottuneet myös tuijottamaan pelkästään päivämääriä sen sijaan, että käyttäisimme aistejamme.
Ehtiikö ihminen siis käyttää kaikki kärryyn haalimansa huonosti säilyvät ruokatarvikkeet ajoissa vai siirtyykö hävikkiruoka vain sinne omaan roskakatokseen? Tämä on minusta hyvinkin tähdellinen miettimisenaihe.