Olen syntynyt vain muutamaa päivää ennen joulua, joten lapsesta saakka jouluun on liittynyt Jeesus-vauvan lisäksi vanhempieni muistelut itsestäni vastasyntyneenä. Kameran filmille ei pientä tonttulakkia keskoskaapissa tallentunut, vaikka kuvia kuinka räpsittiin. Filmirulla kun oli unohtunut kamerasta pois. Seuraavasta joulusta vuoden päästä on sitten kuviakin, miten pienet kätöset kokeilevat pisteleviä kuusenoksia.
Esikoisemme syntymästä on vasta sen verran vähän aikaa, että näin joulun alla ajatukset kiertyvät usein varsin konkreettisina ensimmäiseen jouluun Betlehemissä. Mitenkähän Maria selvisi synnytyksestä? Oliko tallissa Joosefin lisäksi muita? Saiko hän avukseen kokeneen kätilövaimon vai pitikö selvitä kaikesta ihan itse?
Meillä synnytysvalmennus ja sairaalaan tutustuminen peruttiin koronan vuoksi, mutta ei ollut Mariakaan siinä tallissa aikaisemmin käynyt. Vertaistukea Maria oli saanut odotusaikanaan sukulaiseltaan Elisabetilta, mutta mitähän tietoja hänellä oli synnytyksestä? Oliko synnytys helppo vai vaikea? Miten he osasivat katkaista napanuoran? Miten jälkeiset syntyivät? Miten talli siivottiin synnytyksen jäljistä? Missä Maria pääsi peseytymään? Entäs kun Jeesus-vauva oli syntynyt, missä he pesivät vaipat? Minkälaisia vaippaliinoja heillä ylipäätään oli? Ei ollut muovikuoria, joten kastuivatko kaikki vaatteet ja kapalot joka kerta?
Verrattuna aikaisempiin sukupolviin ja tämänkin päivän kehittyvien maiden ihmisten elämään meillä länsimaisilla 2000-luvun vanhemmilla synnytys ja elämä vauvan kanssa ovat monella tavalla helppoja. Synnytykseen saa avuksi kokeneen sairaalahenkilökunnan, kivunlievityksiä on monenlaisia ilokaasusta TENS-laitteen sähköimpulsseihin ja vauvan vointia seurataan jo kohdussa ultraäänen, anturien ja erilaisten käyrien avulla. Kotona pyykkikone pesee vaatteet. Vaipat voi ostaa helppoina kertakäyttövaippoina ja kestovaippoihinkin saa vedenpitävät kuoret. Se, mitä meiltä useimmiten puuttuu, on lähellä olevien sukulaisten turva. Ei ole sitä tuvan nurkassa istuvaa isoäitiä tai -tätiä, joka ei enää jaksa isompiin töihin tarttua, mutta vauvan kehtoa kyllä keinuttaa veisujen tahdissa, jotta äiti ehtii välillä muihinkin puuhiin.
Poikamme Jooan 97-vuotias isomummi odotti hänen syntymäänsä jännityksellä. Kahdeksan lasta aikoinaan synnyttäneenä – ensimmäisen ja viimeisen Ähtärin sairaalassa, muut peräkamarissa Teeriperällä – hän jännitti, miten selviäisin synnytyksestä. ”Ne poltot voi olla tosi kipeitä”, hän ohjeisti, ja oli oikeassa. Sanoi kyllä päässeensä aika helpolla, hyvin olivat kaikki synnytykset menneet. Vaikka muisti on vielä pääosin hyvä, pitää varmuuden vuoksi kerrata usein lasten nimiä ikäjärjestyksessä. Heidän syntymänsä hetket yli 60 ja 70 vuotta sitten ovat kuitenkin kirkkaina mielessä. ”Kätilö tuli kotiin. En minä saunaan olisi halunnut synnyttämään, mutta onneksi se ei ollut tapanakaan.”
Joulu kohta puolivuotiaan seurassa on erilainen kuin vastasyntyneen kanssa. Jooa pääsee jo itse mukaan monenlaisiin joulupuuhiin. Joulukalentereiden luukkuja paitsi avataan ja revitään, myös maistellaan, niin kuin kaikkea muutakin eteen osuvaa. Jouluna uusia makuelämyksiä on tulossa kalenterin lisäksi muitakin: luumusosetta, ensimmäinen veteen keitetty riisipuuro ja taitaa jouluaatolle osua ensimmäinen possunlihankin maistelu. Joulun mauista peruna ja porkkana ovatkin jo tuttuja, mutta lanttu saa odottaa ensi vuoteen.
Joulu osuu pimeimpään vuodenaikaan. Aamulla töihin lähtiessä on pimeää, ja pimeää on töistä palatessakin. Vauvan kanssa joulukuu on tuntunut aikaisempaa valoisammalta paitsi pikkumiehen valoisuuden vuoksi, myös siksi, että ehtii nähdä valoa aikaisempaa enemmän. Sisällä on ollut keskellä päivää välillä jopa valoisampaa kuin kesällä, kun aurinko on paistanut matalalta pitkälle huoneisiin, ja suurin osa nukutuslenkeistä osuu juuri valoisaan aikaan.
Saa nähdä, mitä Jooa tuumii joulukuusesta, ja kuinka kauan kestää, että hän peruuttaa sen alle. Paketeissa mukavinta on todennäköisesti niiden rapistelu. Pienten käsien liikkeet ovat niin tehokkaat, että ehkä paperitkin kääriytyvät siinä samalla pois. Iltahämärässä jännittävää on varmasti hautausmaalla käyminen, kun rintarepun suojista saa katsella kynttilöiden valoja. Lähimmän hautausmaan muualle haudattujen muistokivi onkin tullut meille jo tutuksi.
Koronajoulu pitää meidät rauhallisesti kotona, mutta joulukirkkoon varmasti mennään olohuoneen sohvalle. Ei kirkkoon nyt pääsisikään. Ensimmäisenä adventtina laulettiin vielä Hoosiannaa kirkon pihalla, sitten peruttiin ulkotapahtumatkin. Herätyskelloa ei aikaiseenkaan kirkkoon vauvan kanssa todennäköisesti tarvita. Jooan päristelyt, pöristelyt ja jokeltelut herättävät meidät jo hyvissä ajoin. Omaa kotikirkon ikävääni helpottanee nettikirkko Alajärveltä, muuta Alajärvi-kaipuuta puolestaan Järviradion joulutervehdykset ja WhatsApp-yhteys mummun ja papan luo.
Aikaisempina vuosina olen aloittanut jouluvalmistelut hyvissä ajoin. Tänä vuonna viikkoa ennen joulua kaapit ovat vielä siivoamatta ja moni jouluherkku leipomatta. Lahjat ovat onneksi jo joko odottamassa paketoimista tai ainakin postissa tulossa. Näiden perinteisten jouluvalmistelujen sijaan olemme istuneet pikkuapulaisen kanssa ihailemassa kynttelikköjä hyvät tovit, avanneet joulukalenterin luukkuja antaumuksella, ihastelleet vaunutellessa Tuusulan jouluvaloja ja hyödyntäneet kummatkin pulkkailupäivät, kun lunta oli maassa sentin tai kaksi. Joulu tulee, vaikkei kaikkea ehtisikään. Tärkeimmät valmistelut ovat varmasti nämä yhdessä vietetyt hetket.
