Apua, huh. Siinä se nyt taas meni, ja lähellä oli: ilman minkään valtakunnan heijastinta tyytyväisenä tien laitaa viipottava kävelijä. Sydän hyppäsi kurkkuun, kun tajusin, että se on ihan tuossa edessä. Jatkan autolla matkaa kädet säikähdyksestä täristen. Hänkin jatkaa matkaansa: ilmeisen tietämättömänä, kuinka lähellä oli, että hänen matkansa olisi jatkunut ambulanssilla tai ruumisautolla.
Mikä ihme siinä on, että ihmisten kaaliin ei uppoa tämä: pimeässä ja jo hämärässäkin illassa tai aamussa ilman heijastimia liikkuva jalankulkija tai pyöräilijä EI NÄY ennen kuin auto on jo aivan lähellä.
Tässäpä tietoa Liikenneturvan sivuilta: Kaukovaloilla ajaessa autoilija näkee ilman heijastinta liikkuvan jalankulkijan n. 100 metrin päästä vaatetuksesta riippuen; heijastinta käyttävän 300 metrin päästä. Lyhyillä valoilla ajettaessa ilman heijastinta liikkuvan näkee vasta noin 40 metrin päästä, heijastimellisen 150 metristä.
Ja tiedettäkö mitä? Lapset ja nuoretkaan eivät ihan oikeasti näy pimeässä, vaikka kotonaan ovatkin perheen valonpilkkuja. Kukas noita aina pystyy valvomaan, ja kun ne kehvelit vissiin vielä saattavat kokea heijastimet - kuten pyöräilykypärätkin - vähän imagoa haittaavaksikin. Silti suututtaa ja ihmetyttää, että eikö kodeissa tästä puhuta? Neuvota, käsketä, saarnata, huudeta?
Maksimaalista typeryyttä on muuten se, että lähtee pimeällä ilman heijastimia pyöräilemään ajotien laitaa - sen sijaan, että käyttäisi siinä ihan vieressä kulkevaa kevyen liikenteen väylää.
Ei mulla muuta tällä kertaa.
Minna Saloranta