Koulut olivat päättyneet, oli kesäloma.
Mitä sitä sitten tekemään? No tietenkin töitä etsimään, ettei vallan jouten tarvitsisi olla.
Eihän 10-vuotiaan ole helppo saada töitä, vaikka onkin mielestään jo iso poika.
Menin kysymään Alasen Sulolta, jolla oli puusepän verstas, ja olihan hänellä apupojalle töitä. Oli minulla pikkuisen pollea olo, kun kotona sanoin, että sain Sulolta töitä ja aamulla alkaa.
Menin aamulla töihin. Sulo laittoi tällingit valmiiksi ja rupesi sirkkelöimään puita, joista tehtiin ikkunanpokia. Minä nostin puun sirkkeliin ja Sulo sahasi.
Kun puita höylättiin, minä olin höylän takaosassa ja palautin aina puun takaisin, että kaikki sivut tuli höylättyä. Sen jälkeen laitoin puut pinoon jatkokäsittelyä varten.
Myös siivous kuului hommiini.
Erään kerran sattui kumma juttu, kun Riihiahon Aimo tuli kaksostyttäriensä kanssa verstaalle. Katsoin tyttöjä ja sitten leukani rupesi värisemään ja aloin hillittömästi itkemään.
Niin juoksin kotiini, joka oli toisella puolella tietä.
En tiedä, miksi kaksosia niin pelkäsin, kun en kuitenkaan normaalisti tyttöjä pelännyt.
Oliko se, että olivat samoin pukeutuneet ja aivan samannäköisiä.
Takkiostoksilla
Naapurin pojille oli ostettu hienot kernitakit ja he minua härnätäkseen niitä kilvan esittelivät. Minulla oli yleensä vain veljeni vanhoja takkeja.
Toki minullekin ostettiin kerran vuodessa uudet vaatteet kouluavustuksella.
Sitten sain Sulolta tilin ja otin isän pyörän ja lähdin ostamaan itselleni himoitsemani kernitakin.
Pyörässä oli runko niin korkealla, etten voinut rungon päältä ajaa, joten ajoin rungon välistä pyörä kallellaan.
Niin saavuin Alajärven kotitekstiiliin. Väinö tuli kysymään, tehdäänkö nyt kaupat kernitakista.
Toki hän tiesi, että sitä halusin, koska olin siellä usein käynyt takkia ihailemassa ja luvannut sen ostaa, kun saan tilin.
Kaivoin 10 markkaa taskustani ja sain maailman komeimman kernitakin.
Kaikki hyvä päättyi aikanaan: kun koulu taas alkoi, jouduin lopettamaan työt.