Isoäitini Maija-Liisa Sippola (o.s. Laitila) syntyi Alajärven kirkonkylälle perheen vanhimpana lapsena. Äiti Ida (o.s. Järvelin) toimi Alajärvellä opettajana ja isä Kalle oli maanviljelijä. Laitilan navetta sijaitsi nykyisen kirjaston kohdalla, ja lehmät laidunsivat Toukolassa.
Perhe asui kirkonkylän koululla opettajan asunnossa ja myöhemmin Laitilan talossa. Koulu oli kotoista aloittaa oman kodin pihapiirissä.
Oppikoulua varten isoäiti muutti Tampereelle sukulaisten luokse. Tampereen tyttölyseo oli isoäidin mukaan ankara koulu mutta teki hyvää jälkeä. Kasvien latinankieliset nimet isoäiti muisti loppuelämänsä.
Vuonna 1939 koulunkäynti Tampereella keskeytyi sodan alkaessa. Ruokatunnin aikana koulun oveen oli tullut kyltti, että koulu on suljettu.
Sota-aikana isoäiti toimi pikkulottana ja myöhemmin lottana ilmavalvonnassa ja muonitustehtävissä Menkijärven lentokentällä.
Vuonna 1942 nuorten illanvieton jälkeen Maija-Liisaa lähti saattamaan Olavi-niminen nuorimies Levijoelta. Sairaalan sillan luona Maija-Liisa potkiskeli ujona kengänkärjellä hiekkaa. Vaikutuksen tekivät ”reipas käytös ja hyvin hauska ulkonäkö, jota sotilaspuku korosti”. Nimet kirjoitettiin yhdessä sillan kaiteen alle.
Tärkeä muisto isoäidistä on Topeliuksen runokirja, jonka isoäiti antoi minulle lahjaksi, kun olin lukiossa. Isoäiti oli lukenut kirjaa omina lukiovuosinaan sodan aikaan. Runokirjan merkinnöistä näkyy, että surut ja murheet tulivat sota-aikana lähelle.
Kesällä 1944 saatiin suruviesti kesken heinätöiden. Mikko-veli oli kaatunut rintamalla. Perheen ainoaa poikaa oli odotettu tilan jatkajaksi, mutta nyt suunnitelmat muuttuivat. Maija-Liisan sulhanen Olavi lähti sodan jälkeen opiskelemaan maanviljelystä.
Isoäiti kävi lukion loppuun Lapualla ja opiskeli sen jälkeen Hämeenlinnassa Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopistossa. Myöhemmin 1960-luvulla hän täydensi opintojaan Helsingin käsityönopettajaopistossa.
Maija-Liisa ja Olavi vihittiin heinäkuussa 1948. Huntu oli kolmemetrinen. Päivänkakkaroita ja ruiskaunokkeja oli hiuksissa ja hääkimpussa.
Kesähäiden jälkeen alkoi arki. Talo maineen ja metsineen oli työläs hoidettava, ja tuoreen vävyn työpanos oli tarpeen. Päivätöissä piti käydä myös kodin ulkopuolella.
Yhteisen elämän alku ei ollut helppo. Olavin työpäivät maatalousneuvojana olivat pitkiä eikä omaa kotiakaan vielä ollut.
Omaan kotiin joen varteen kivenheiton päähän Laitilan talosta päästiin muuttamaan jouluksi 1950. Silloin perheessä oli jo kaksi lasta, Jukka-Pekka ja Hillevi. Kuopus Olli-Mikkokin syntyi pian.
Vastuu Laitilan tilasta siirtyi Maija-Liisalle ja Olaville, mutta pienen maatilan pito kävi vuosi vuodelta vaikeammaksi. 1970-luvun aikana maanviljelystä luovuttiin kokonaan.
Isoäiti opetti tekstiilitöitä Alajärvellä vuodesta 1949 lähtien koko työuransa ajan, viimeisimpänä Alajärven yläasteella. Järviseutu-lehden 60-vuotisjuhlakirjoituksessa sanotaan: ”Kaikki tehtävänsä niin virassa kuin harrastuksissakin rva Sippola on hoitanut hänellä ominaisella huolella”.
Isoäiti ja isoisä muuttivat viettämään eläkepäiviä Jokipuistoon sen saman sillan kupeeseen, jonka luona vuonna 1942 koulutyttö ja sotilas olivat hieroneet tuttavuutta.
Meitä lapsenlapsia isoäiti hemmotteli lempinimillä, halauksilla ja herkuilla. Isoäidin kanssa myös opeteltiin kasvien nimiä, leipomista, virkkausta ja mattojen puistelua.
Isoäidin ja isoisän kultahääpäivää juhlittiin Ähtärin Mesikämmenessä vuonna 1998. Isoäidin kukkaseppeleessä oli ruiskaunokkeja ja päivänkakkaroita ihan niin kuin hääpäivänäkin. Isoäidin juhlaa varten kirjoittama puhe päättyi: ”Rakastamme teitä jokaista, suuria ja pieniä. Hyvä meidän on Jokipuistossa elää ja seurata touhujanne. Emme ole eläneet turhaan.”
Jo tuon juhlan aikaan isoisä oli sairastunut ja nukkui parin vuoden päästä pois. Severi-koirasta tuli isoäidille tärkeä ystävä, jonka kanssa tehtiin kävelyitä Olavin haudalle.
Muistan isoäidin lempeänä ja rauhallisena. Meille lapsenlapsille oli aina aikaa ja tilaa. Isoäiti pukeutui huolellisesti ja piti hyviä käytöstapoja arvossa. Ajatuksiaan isoäiti avasi kirjoittamissaan runoissa ja muistelmissa.
Viimeiset vuodet isoäitiä hoidettiin Villa Toukolassa. “Minä rakastan teitä näin paljon”, isoäiti näytti kädet leveällä, kun viimeisiä kertoja vielä tunnisti ennen kuin muistisairaus eteni.
Maija-Liisa Sippolan lapsenlapsi Iina Leppäaho
Kirjoituksen lähteenä on käytetty Maija-Liisa Sippolan omia kirjoituksia.