Soinin tuore kunnanjohtaja Maija Pihlajamäki toteaa ensimmäisen työviikkonsa alkupuolella, että edessä on paljon opettelemista. Uusi kunta, uudet ihmiset, yritykset ja yhdistykset.
– Kotimatkalla en ole vielä eksynyt, Pihlajamäki naurahtaa.
Kunnanjohtaja Pihlajamäki ei kuitenkaan ole enää keltanokka, vaikka Soini uusi paikka onkin. Viimeiset 2,5 vuotta hän työskenteli kunnanjohtajana Ylitorniolla. Hänen mukaansa ensimmäinen kokemus työstä oli tehokas korkeakoulu kuntamaailmaan.
– Ovathan kunnat byrokraattisia. Ja välillä yllätti se, kuinka hitaasti asiat etenevät päätöksenteossa. Nyt on taas menossa norminpurkutalkoot, mutta kaikkea ei voi muuttaa. Kuntien asiat ovat julkisia ja niin pitää ollakin.
Ennen Ylitornion kuntaa Pihlajamäki työskenteli Ammattiliitto Jytyn (aiemmin Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto) puheenjohtajana kymmenen vuoden ajan.
– Hyppy edunvalvonnasta työnantajapuolelle ei lopulta ollut suuri. Jytyssä istuin kahdella jakkaralla. Omassa talossa olin esihenkilö, liiton tehtävissä edunvalvoja. Mutta koska iso osa jäsenistä oli kuntatyöntekijöitä, niin samojen kunta-asioiden kanssa olin jatkuvasti tekemisissä. Asiat olivat tuttuja, käytännön työ ei. Mutta tekemällä oppii.
Mukana verkostot ja monipuolinen kokemus
Muuttokuorman lisäksi Pihlajamäki toteaa tuoneensa mukanaan Soiniin monipuolisen työkokemuksensa eri tehtävistä niin Suomessa kuin Virossa ja Brysselissäkin.
– Ja tietysti verkostot, joista ehti muodostua todella laajat aina valtakunnan tasolle asti.
Soinin kunnan tilannetta Pihlajamäki pitää kuntakentän haasteista huolimatta hyvänä. Kuluvan vuoden talousarvio näyttää plussaa reilut 80 000 euroa ja vaikka kunnassa on vain noin 2000 asukasta, on meininki kohdallaan.
– Täällä on totuttu tekemään asioita yhdessä, ei odoteta valmista. Pieneksi kunnaksi täällä tapahtuu paljon ja yhteishenki on hyvä.
Huolta kuitenkin aiheuttavat hallituksen suunnittelemat leikkaukset ja hyvinvointialueen kuviot. Pihlajamäki toteaakin, että tahtoo koko Suomen pysyvän asuttuna, mutta kantaa huolta kuntien mahdollisuuksista järjestää palveluita.
– Leikata pitäisi, mutta ei täällä ole enää juuri mitään mistä ottaa. Koulutus, sivistys ja kulttuuri ovat asioita, jotka vaikuttavat olennaisesti kuntien vetovoimaan. Moni ei halua asua alueella, joista näistäkin palveluista jouduttaisiin leikkaamaan.
Myös hyvinvointialueiden säästötalkoot huolettavat.
– Päätöksiä rahoituksesta tehdään Helsingissä, missä ei ole selkeää kuvaa vaikkapa näiden seutujen olosuhteista. Ei täällä ole julkista liikennettä jolla kulkea naapurikunnan terveysasemalle.
Pihlajamäki ihmetteleekin, kuinka rahat eivät tunnu enää riittävän mihinkään.
– Kun kunnat järjestivät sote-palvelut, maksoivat ne mitä maksoivat ja palvelut pysyvät kohtuullisella tasolla. Nyt palvelut karkaavat kauas, eikä raha riitä.
Valmista ratkaisua kuntien ongelmiin ei Pihlajamäellä ole, mutta muutama konsti takataskusta löytyy.
– Soinissa haluamme pitää huolta jo täällä olevista asukkaista. On hienoa, että täällä on tuettu lapsiperheitä. Nyt on lanseerattu myös paikkakunnalle töihin muuttavan asumistuki ensimmäisen puolen vuoden ajaksi ja korkeakoulututkinnon suorittavan stipendi. Huomioimalla nykyiset asukkaat saamme ehkä houkuteltua myös uusia asukkaita.
Takaisin lapsuuden maisemiin
Vaikka Soini on Pihlajamäelle uusi kotipaikkakunta, on Järviseutu hänen sielunmaisemansa. Lapsuudenkoti Lehtimäellä, Suokonmäen huipulla siirtyi Pihlajamäen vapaa-ajan asunnoksi vanhempien menehdyttyä parikymmentä vuotta sitten.
– Olen aina halunnut palata tänne. Nuorena toivoin, että voisin jäädä tänne asumaan, mutta halu opiskella vei muualle, eikä työpaikkoja seudulla ollut. Nyt kun olen päässyt takaisin huomaan, että nuoruuden toive oli oikea.
Soiniin muutto oli tuoreelle kunnanjohtajalle itsestäänselvyys, vaikka lapsuudenkoti on Lehtimäellä. Päätöksenteko oli helppoa sen jälkeen, kun häneltä pyydettiin suostumusta kunnanjohtajan tehtävään.
– On oikeastaan aika hauskaa, että päädyin kunnanjohtajaksi juuri Soiniin. Soini ja Lehtimäki kävivät ystävällismielistä kiistaa paremmuudestaan etenkin silloin, kun Lehtimäki oli vielä itsenäinen kunta.
Paluu Etelä-Pohjanmaalle oli paluu myös suvun ja ystävien pariin.
– Henkilökohtaiset verkostoni ovat paljolti täällä, näin vuosien jälkeenkin.
Paluu Helsinkiin ei ole käynyt edes mielessä.
– Ajan kuluessa huomaa, että pieni on kaunista ja vähemmällä pärjää. Täällä olen kotona, täällä on hyvä hengittää. Sydän ja juuret ovat tässä maaperässä.