Laumalenkiltä rutiinia ja rentoutta muiden koirien kohtaamiseen - koirakoulutusta myös Alajärvellä

Koirankoulutuspalveluita tarjoavat yrittäjät Roosa Linnanmäki Alajärveltä ja Laura Salo Seinäjoelta ovat havainneet kauniiden ulkoilukelien houkuttelevan ihmisiä lenkkipoluille. Koiranomistajan lenkkeilyyn saattaa kuitenkin liittyä kuormittavia tunteita.

-Osalle koirista ihmisten, ajoneuvojen tai muiden koirien ohitus aiheuttaa haasteita. Yleensä koiran ongelmalliseksi koettu hihnakäyttäytyminen kumpuaa joko koiran innokkuudesta tai epävarmuudesta. Usein esimerkiksi koirakohtaamisia ei pääse harjoittelemaan tarpeeksi tiuhaan, jotta koiraa pääsisi tehokkaasti vahvistamaan oikeasta käyttäytymisestä. Satunnaiset kohtaamiset ja epävarmuus niiden sujumisesta saattavat jännittää sekä ohjaajaa että koiraa, Linnanmäki kertoo.

Yrittäjänaiset päättivät yhdistää voimansa ja tuoda kesän ajaksi ihmisten lähelle laumalenkkikiertueen, jossa koirakot pääsevät ohjatusti harjoittelemaan hihnakäyttäytymistä isossa porukassa, turvaväleistä huolehtien. Noin tunnin mittaisia yhteislenkkejä järjestetään kerran kuukaudessa Alajärvellä, Lapualla ja Seinäjoella. Lisätietoa ja lenkkien ajankohdat löytyvät Korrektikoiran ja K9Progression Facebook- ja Instagram-tileiltä. Tiedustelut sähköpostitse: roosa.linnanmaki@outlook.com tai k9progressio@gmail.com.

Linnanmäki ja Salo toivottavat jokaisen koirakon tervetulleeksi. Koiran iällä, rodulla tai käyttäytymisellä ei ole väliä. Mukaan voi tulla ihan vain tutustumaan muihin koiraihmisiin sekä hakemaan koiralle hyödyllistä harjoitusta ja aktiviteettia. Ilmoittautuneet saavat ennen tapaamista kirjallisen ohjeistuksen, jota noudattamalla huolehditaan jokaisen koiran ja omistajan turvallisuudesta.

-Ryhmälenkit voivat olla hyvää treeniä niin harrastekoiralle kuin kotikoirallekin. Monesti oman koiran haukkuminen tai hihnassa tempominen aiheuttaa häpeää, mutta tässä porukassa ymmärretään toinen toisiamme! Pyritään huomioimaan koiran käyttäytymisen takana oleva syy

antaen koirakolle tarvittaessa enemmän tilaa ja ohjeita etenemiseen. Loppua kohden lenkki ja sen aikana tehtävät harjoitukset usein helpottavat niin, että koirakko pääseekin jo lähemmäs muita. Jos ensimmäisellä kerralla on jännitystä ilmassa, seuraava kerta sujuu jo rennommin, Salo kertoo.

ROOSA LINNANMÄKI