Heikki Johannes Heikkilä syntyi Möksyssä kuusilapsisen perheen esikoiseksi 21.3.1938. Hänellä oli ns. lapsenusko ja hän sanoikin joskus: "Kun ei kasvaisi koskaan aikuiseksi". Mutta jo pienenä piti olla iso ja hoivata pienempiä sisaruksia, kun isä lähti sotarintamalle. Maatalon monenlaisissa askareissakin oli oltava äidin apuna. Isää odoteltiin aina malttamattomasti lomalle rintamalta. Onneksi sota lopulta loppui, ja Eino-isä palasi kotiin. Sodan varjot ja huolet väistyivät, vaikka isä olikin sairastunut ja joutui aluksi keuhkosairaalaan Härmään.
Kuusivuotiaana Heikki aloitti tammikuussa koulutien. Puolivuotisen ykkösluokan jälkeen hän pääsi syksyllä jo toiselle luokalle. Koulunkäynnin lisäksi päivät ja illat täyttyivät peleistä serkkupoikien kanssa ja luonnon ihmeiden tutkimisista. Erityisesti Aulis-serkku oli aina valmis ihmettelemään lintujen pesiä Heikin kanssa. Talvella pallopelit vaihtuivat suksiin ja tietysti kilpailtiin siitä, kuka uskaltaa korkeimmalta laskea. Riihen katto oli paras laskumäki.
Kansakoulun loputtua oli aika suunnitella tulevaisuutta. Tie vei ensin kristilliseen kansanopistoon Jyväskylään, ja sen jälkeen kutsui asevelvollisuus. Heikki palveli Hämeenlinnassa, Parolassa autokomppaniassa. Seuraava suunta oli Vaasa, jossa Matti-veli suoritti asevelvollisuuttaan. Strömbergin tehtaalta löytyi töitä ja pian opiskelupaikka Vaasan teknillisestä koulusta, josta Heikki valmistui teknikoksi 1964. Opiskeluaikoina löytyi jo tuleva puolisokin, Kaisa, Alajärven Karstaperältä. Yhteinen, onnellinen taival kesti melkein 60 vuotta, ja edelleen Kaisan on välillä vaikea uskoa, että rakas kumppani on poissa.
Työura LVI-suunnittelijana vei Heikin perheineen Jyväskylään, aluksi Suomen Puhallintehtaan palvelukseen, sitten vuosien ja monien vaiheiden jälkeen lopulta vielä itsenäiseksi yrittäjäksi. Oma talo rakennettiin Puuppolaan ja perheeseen syntyi kolme lasta. Rakas mökkipaikka löytyi Saarijärven Lannevedeltä, ja sinne käsistään kätevä mies rakensi perheelleen oman kesäparatiisin.
Lapset muistavat isän hyvin huumorintajuisena ja auttavaisena. Hänellä oli suuri, lämmin sydän, ja hän käyttäytyi ystävällisesti kaikkia kohtaan. Surulliset ja koskettavat asiat herkistivät hänet helposti, ja lapsiaan perhekeskeinen ja kotona viihtyvä mies opetti rehellisyytteen. Vapaa-aika kului sekä luonnossa että puutöiden parissa. Pahkakupit, - pöydät, pajupillit ja vipukelkkakin rakentui lasten iloksi. Syksyisin kutsui myös marjametsä, kesäisin puutarhatyöt. Mikään sää ei estänyt Heikkiä lenkkeilemästä ja menemästä metsään. Joka kerta tuliaisina oli vaimolle kerätty kukkakimppu, lempilauluna soi tietysti “Niittykukkaset”.
Vanhempana Heikki muisteli hyvin mieluusti lapsuuttaan ja nuoruuttaan Möksyssä. Hän kertoili humoristisesti siitä, miten kalareissulla lampaat söivät eväsleivät repusta ja hevosia vietiin ratsastaen kesälaitumille metsään. Möksystä saatu rakkaus luontoon ja metsiin kantoikin läpi koko pitkän elämän.
Heikki nukkui pois 86-vuotiaana 22.3.2024. Metsien miehen viimeinen leposija on Alajärven hautausmaalla, suurten kuusten varjossa.
Kaisa Heikkilä ja lapset,
kummityttö Mervi Heikkilä