Kolumni: Aivojumppaa kulttuurista

Sanotaan, että istuminen tappaa. Taannoin eräässä palaverissa istuessani kesken kokouksen näytölle ilmestyi muistutus, että on aika nousta ylös. Teimme työtä käskettyä ja noin kaksi minuuttia kestäneen ohjatun jumppatuokion jälkeen jatkoimme töitä.

Työpaikkaliikunnasta puhutaan paljon, mutta olisiko tarvetta myös mahdollisuudelle virkistää aivoja kulttuurin parissa kesken työpäivän?

Kaksi minuuttia aikaa kuunnella hyvää musiikkia tai nauttia kuvataiteesta. Mitä jos näyttöpäätteelle ilmestyisikin taideteos ja siihen liittyvä aivojumppa?

Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia on tutkittu laajasti. Eräässä tutkimuksessa pyrittiin antamaan rahallinen arvo aktiiviselle museoissa käymiselle. Tulosten mukaan museot parantavat ihmisen hyvinvointia lähes yhtä paljon kuin 4 000 euron lisätienestit vuodessa.

Ajattelisi tämän kelpaavan työnantajillekin. Joissain työpaikoissa kiky-tunnit on ohjattu liikuntaan, mutta voisiko niitä käyttää myös museossa tai konsertissa käymiseen? Voisiko museosta hakea inspiraatiota vaikkapa kehityskeskusteluun, kokoukseen tai koulutukseen?

Kulttuurilaitokset muistetaan kyllä työpaikan virkistyspäivänä ja erilaisia virikesetelejä on jo pitkään tarjottu työhyvinvoinnin tueksi. Jostain syystä ne jäävät monilta käyttämättä.

Toki seteleillä voisi ostaa vaikkapa museokortin, joka ilahduttaa koko vuoden. Museossa tulee huomaamatta oltua jaloillaan tunnin ja saa kaupan päälle aivoille askarreltavaa.

Elina Alkio

>>>>>>> Stashed changes