Ajatuksia isänpäivästä

Jokaisella meistä on isä. Minun isäni tarina liittyi silloiseen suurperheen ja myös uusperheen elämään. Lapsuuteni kuva, oman isäni elämästä, ansaitsisi kirjan.

19-vuotiaana 4.8.1944 hän kirjoittaa rakkaalle äidilleen kirjeen: Parhaimmat terveiseni täältä jostain sodan poluilta sinne kotia, rauhan maille. Te siellä kotona, lähettäkää minulle kirjoituspaperia ja kuoria sekä villapaidan, sellaisen ilman kaulusta, pulloverin. Näin täytyy vain ajatella, vaikka tämä maallinen vaellus loppuisi heti, kuten monen kaverin on käynyt. Tänäänkin saman ryhmän poikia pari joutui pois riveistä. Älkäämme ajatelko sellaista, vaan toimikaamme isän maan puolesta. Teidän siellä kotona ei auta ajatella meistä pojista mitään, sillä, jos korkein on mukanamme, niin kävi kuinka vain.

Isäni kotoutui fyysisesti terveenä, mutta nuoreen mieheen sota jätti jälkensä. Puolisoni isä oli sodassa noin 5 vuotta. Hänkin selvisi sekä fyysisesti että henkisesti kunnossa. Luonteensa ja vahvan musikaalisuutensa ansiosta hänellä oli oma roolinsa sodassa, viihdyttäen muita. Molemmat isät voi nimetä sota-ajan isiksi, jonka muistoja kannamme mukanamme.

Nykypäivän isillä on omanlaisensa haasteet. Heillä on mahdollisuus ja halu vastata lastensa hoidosta ja kasvatuksesta. Isien oikeudet, mutta myös velvollisuudet ovat kasvaneet. Yhteishuoltajuus monimuotoisissa perheissä mahdollistaa isyyden toteutumisen erilläänkin asuessa. Perherakenteemme on muuttunut. Lapselle isä on aina isä, on perhemuoto mikä hyvänsä.

Isän puuttuessa lapsen elämästä korvaava kokemus voi olla sosiaalinen isyys, uusperheen isä, pappa, kummi tai joku lapselle läheinen. Myöhästyneet onnittelut kaikille isille ja isän tehtävää hoitaneille. Pitäkäämme lapsistamme hyvää huolta!

HELINÄ MESIÄISLEHTO-SOUKKA