Kolumni: Eduskunnasta: Korona tuo vaikeuksia nuorille ja ikääntyneille

Suomessa on lähes 900 000 yli 70-vuotiasta ihmistä. He ovat erilaisia. Moni on erittäin hyväkuntoinen. On toinen asia puhua vanhuspalvelulain piirissä olevista ikäihmisistä. Näitä lähimmäisiä on noin 100 000 henkilöä. Hallituksen toimintaohje yli 70-vuotiaille kotona asuville on ollut tiukka. Kotona tulisi pysyä ja välttää kaikkia sosiaalisia kontakteja.

Iso huoli on myös ympärivuorokautisessa hoivassa olevien tilanteesta, koska vierailut hoivakoteihin ovat olleet kiellettyjä. Rajoitukset hoivakotivierailuista ovat voimassa toistaiseksi ja asiaa tarkastellaan uudelleen kesäkuun aikana. On tärkeää, että asukkaiden turvallisia tapaamisia läheistensä kanssa edistetään uusilla käytännöillä.

Toivon, että myös saattohoitotilanteissa läheisillä on mahdollisuus olla läsnä. Yhteisiä viimeisiä hetkiä on pystyttävä sallimaan. Hallitus lupaa tarkastella kesäkuussa uudelleen hoivakotien tilannetta ja läheisten vierailuja niissä.

Pidän todella tärkeänä, että uudelleen tarkastelu ei rajoitu vain hoivakoteihin. Hallituksen tulee tarkastella uudelleen myös omassa kodissaan asuvien 70 vuotta täyttäneiden elämää koskevia rajoituksia ja suosituksia.

Yli 70-vuotiaiden lisäksi korona on sotkenut pahasti nuorten elämää. Lukion tai ammatillisen päättäneet ovat joutuneet kohtuuttomaan tilanteeseen, kun jatko-opintojen pääsykoevaatimukset muuttuvat yhtäkkiä.

Nuorten oikeusturvasta on huolehdittava.

Koronan talousvaikutusten vuoksi moni kesätyöpaikka on vaakalaudalla. Kuntien ja valtion on etsittävä keinoja auttaa tässä.

Antti Kurvinen, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Kauhava