Kolumni: Eräilyn untuvikko

Vietin toissa viikonlopun naisten maastokurssilla Kauhavalla.

Viime kuukausina some on pursunnut ihmisten retkeily- ja eräilypäivityksiä, ja niin vain syttyi minussakin kokeilunhalu. Itseään pitää vähän haastaa!

Niin sitten naisporukalla kokkasimme retkimuonaa trangialla, kunhan ensin olimme pystyttäneet puolijoukkueteltan. Vuolimme kiehisiä, iskimme kipinää tuluksilla ja kertasimme kompassin käyttöä. Ja kyllä, istuimme riu´ulla ja yöllä kipinävuorossa.

Uni ei tullut silmään, ei ennen eikä jälkeen kipinän. Viimeksi olin nukkunut teltassa joskus opiskelijavuosina.

Sää oli mainio koko leirin ajan, eikä hyttysistä tai hirvikärpäsistä ollut kiusaa. Kouluttajat olivat nuoria, rentoja ja auttavaisia.

Kaltaiseni eräilyn untuvikko sai maastokurssilla kosketusta luontoon ja siellä selviämiseen juuri sopivasti. Traumoja ei jäänyt, mutta ei myöskään halua viikon mittaiseen samoiluun koskemattomissa erämaissa.

Taitavia kouluttajiamme seuratessani kunnioitukseni erätaitojen osaajia kohtaan kasvoi entisestään. Nämä tosielämän macgyverit osaavat tehdä nokkosesta lankaa ja nukkua taivasalla. He tietävät, millä yrtillä hoitaa haavaa, he saavat tulet syttymään läpimärkiin puihin ja osaavat keittää mainiot nokipannukahvit.

Heille luonnossa liikkuminen ja vähillä varusteilla selviäminen hankalissakin olosuhteissa on pitkän kokemuksen kerryttämä taito, johon meillä somen innostamilla wanna be -eräilijöillä on vielä pitkä matka.