Kolumni: Haukkana Höykinpurolla

Ostin kirjan, luin ja vaikutuin. Alajärveläisen Tapio Höykinpuron omakustanne Purohaukan pakinoita on erilainen elämäkerta, jossa omakehusta ei ole haisuakaan. Kirjoittaja kertoo kokemuksistaan suorasukaisesti, mutta pilke silmäkulmassa.

Lukijalle jää märehdittäväksi, mikä muisteloista on totta ja mikä huulten höpinää. Mutta väliäkö hällä, kirja koukuttaa.

Tapio on tarinankertoja Luojan armosta.

Kirjan tekemiseen hän kertoo saaneensa kimmokkeen voitettuaan erään valtakunnallisen tarinakilpailun seitsemän murrepakinan sarjalla.

- Sen jälkeen olen kirjoittanut pariin lehteen Purohaukka-nimimerkillä ja logolla, jonka suunnitteli tyttäreni Katariina.

Kirjan on kuvittanut taiteilija Mai Syrjälä.

Lähes kaiken Tapio vakuuttaa perustuvan tositapahtumiin, omiin muistikuviin.

- Toki jotain, ihan vähän vain, on maalattu kirkkaammalla värillä. Siksi sanonkin niitä fiktiivisiksi tositarinoiksi.

- Olen pyrkinyt kirjoittamaan ne kursailematta sellaisina kuin ne ovat tapahtuneet, puheita myöten.

Kirjassa on sivuja 139 ja 129 pakinaa. Tekijän luvalla lainaan niistä tähän yhtä.

Elettiin Montrealin olympialaisten odotusaikaa 40 vuotta sitten.

Pyörällä liikkunut Tapio kertoo tavoittaneensa Viinamäen alla lujaa juosseen, hengästyneen koulukaverinsa Ollin.

- Aiotko Montrealiin, kysyin Ollilta.

- Muistan elävästi vielä äänenpainonkin, kun Olli vastasi: ”Pääsis... puuh puuh... ees Hallaseen”.

Martti Niemi