Kolumni: Huippu-urheilu murroksessa

Se luo elämyksiä, viihdyttää, rakentaa yhteisöjä ja paljon muuta. Se on lisäksi jotain, jonka avulla pystytään irtautumaan toviksi raskaasta arjesta ja nauttimaan hetkestä. Kaiken tämän vuoksi huippu-urheilua on usein vaikea käsitellä kriittiseen sävyyn. Koska moni meistä rakastaa sitä, aivan kuten minäkin.

Aloittaessani opinnot Jyväskylän yliopistossa vuonna 2014, juuri kukaan ei puhunut huippu-urheilusta ja sen runsashiilisyydestä eli saastuttavuudesta samassa lauseessa. IPCC:n ilmaston erikoisraportin myötä vuonna 2018 myös urheiluväki alkoi herätä aiheeseen. Paine ottaa ilmastoasiat huomioon kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla kasvaa hetki hetkeltä, joten myös huippu-urheilun oli laadittava oma kannanottonsa.

Lyötiin ensimmäiset tahdit ympäristöohjelmien ja ympäristöjohtamisen aikakausille. Faktaa on se, että huippu-urheilu saastuttaa. Usein vieläpä suhteellisen runsaasti.

Vuoden 2019 aikana valtamediatkin heräsivät asiaan, kun Yle Urheilu ja Ilta-Sanomat julkaisivat kattavat artikkelit, jotka käsittelivät huippu-urheilun suhdetta ilmastonmuutokseen ja ennakoivat tulevaa. Myös yksittäiset urheilijat ovat ottaneet puheenvuoroja asiaan liittyen, kuten vaikkapa hiihtäjä Martti Jylhän esiintyminen julkisuudessa osoittaa.

Kaikki tämä osoittaa, että huippu-urheilun on kannettava oma kortensa ilmastotalkoisiin. Samalla me urheiluväki voimme olla edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä kaikille muille. Ihmisille tärkeänä asiana urheilulla on aidosti vaikutusvaltaa. Jatketaan harjoituksia, kuten eräs ystäväni tapaa todeta.

JK.Kirjoittaja aloittaa kesällä työstämään pro gradu -tutkielmaansa todennäköisesti jääkiekon Liigan ympäristöohjelmaan liittyen.

Jani-Matti Tuomela