Kolumni: Hyvä, paha some

Sosiaalinen media on oikein mainio paikka monelle ihmiselle verkostoitua, keskustella eri harrastuksista tai vaikkapa markkinoida omaa yritystään kustannustehokkaasti.

Koronakriisin aikana monet pikaviestinpalvelut ovat olleet korvaamattomia ja yhteyttä on ollut helppo pitää läheisiinsä.

Sosiaalisessa mediassa saa kuitenkin olla myös varuillaan.

Aika ajoin nousee otsikoihin uutisia, kuinka sosiaalisen median jätit kuten Facebook ja Twitter kertovat poistaneensa satoja tilejä niiden manipulaation ja harhaanjohtavien tarkoitusten vuoksi. Yleensä nämä tilit putkahtelevat sopivasti esiin eri kriisien tai vaikkapa vaalien aikana.

Havaitut ja suljetut tilit ovat varmasti vain jäävuoren huippu.

Valeuutiset ja väärä tieto leviävät nopeasti näissä palveluissa ja niiden oikaiseminen voi olla yllättävän vaikeaa. Ei siis kannata aina uskoa kaikkea mitä sosiaalisesta mediasta lukee.

Kesäkuussa esimerkiksi yhdysvaltalaisen Twitter-tilin väite pääministeri Sanna Marinin (sd.) kommenteista sai runsaasti huomiota maailmalla.

Donald Trumpin entinen neuvonantaja John Bolton oli paljastanut juuri uudessa kirjassaan, että Trump kuvitteli Suomen olevan Venäjän vallan alla.

Tviitin mukaan Suomen pääministeri olisi kommentoinut asiaa sanomalla: ”totta puhuen olemme ajatelleet Yhdysvalloista samoin vuoden 2017 tammikuusta asti”.

Tviitti oli tämän kolumnin kirjoitushetkellä vieläkin verkossa, ja kerännyt jo reilusti yli 130 000 tykkäystä. Sitä oli myös jaettu eteenpäin kymmeniä tuhansia kertoja. Mikä pahinta, monet varmasti uskovat lainauksen olevan totta.

Itse poistin henkilökohtaiset sosiaalisen median tilit muutama vuosi sitten, eikä ole muuten ollut yhtään ikävä.

Teemu Niemelä