Kolumni: Jaksaa, jaksaa

”Vie mennessäs ja tuo tullessas!” Onko tuo ohje meidän pohjalaisnaisten siunaus vai kirous? Kasvatammeko seuraavien sukupolvien naiset tähän samanlaiseen ajatusmaailmaan, kuin meistä monet on kasvatettu? Maailma ei laiskoja elätä.

Nykyään monet uupuvat suuren työtaakan alla. Onko meistä tullut heikompia kuin esiäideistämme vai pitääkö meidän vain revetä useampiin suuntiin yhtä aikaa. Punainen lanka puuttuu eikä voida fokusoitua yhden asian hoitamiseen. Missä menee raja laiskan ja oman toiminnan ohjaamisen häiriintymisestä johtuvan saamattomuuden välillä. Kuka tämän sitten voi arvioida? Onko se jokaiselle ihmiselle eri asia? Toiset meistä vain ovat sisukkaampia kuin toiset.

Korona-aika on tuonut taas omat haasteensa jaksamiseen. Etätöiden vuoksi voimia tuovat sosiaaliset suhteetkin ovat voineet jäädä vähäisemmiksi. Koko ajan täytyy olla varuillaan ja pelätä tartuntaa, koska kuten saimme loppusyksystä todeta, emme voi koskaan tietää, missä virus piileskelee. Työmäärä ei kuitenkaan ole vähentynyt mihinkään. Milloin lapset ovat olleet etäkoulussa ja milloin joku perheenjäsen karanteenissa. Kaikki tämä on lisännyt kodinhoidollisia töitä.

Ruokaa on ainakin pitänyt olla tuplasti ja mieluusti valmiiksi tehtynä, eihän sitä kukaan kesken koulupäivää ole ehtinyt tehdä. Äidin tehtävänä on ollut suunnitella ruokalista ja yrittää hankkia tai ainakin kirjoittaa jollekin toiselle kaiken kattava kauppalista, jotta ostosreissut voitaisiin karsia minimiin.

Tämä aika on ollut meille kaikille oppimisen aikaa. Olemme joutuneet tottumaan epävarmuuteen, koska huomisestahan emme tiedä. Kaiken tämän paineen alla on pitänyt oppia myös olemaan itselleen armollinen. Ystäväni sanoi hienosti, että loma-aamuna ei tarvitse nousta heti aamulla ylös sängystä, kun ensimmäisen kerran herää: ”Kukaan ei anna sinulle siitä kiitosta eikä gloriaa.”

Olen siis oppinut kääntämään kylkeä ja lepäämään, kun se on mahdollista.

Tuula Kurunmäki